Taide valtaa työmaa-aitoja

Taiteilijat Jaakko Himanen ja Vesa Toukomaa

Taide valtaa työmaa-aitoja

 

Raitiotietyömaan suoja-aidat hallitsevat katunäkymiä isossa osassa keskustaa. Pikkuhiljaa työt etenevät ja kadut vapautuvat jälleen ihmisten käyttöön. Sitä odotellessa taide kohentaa tilannetta visuaalisesti valtaamalla aitoja. Ratikka-aiheiset sarjakuvat ilmestyivät katukuvaan jo kesällä ja pikkuhiljaa saavat aidat uutta väriä myös muista taiteen lajeista.

Uusimpana lisäyksenä on valmistumassa Jaakko Himasen ja Vesa Toukomaan luotsaama yhteisöllinen teos ”Nähdä metsä puilta”, jossa nähdään Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän oppilaiden maalauksia.

Lisää väliaikaista taidetta toteutetaan koko rakennusajan. Työmaa-aitaa, erilaisia työmaarakenteita, pakkausmateriaalijätettä ja muuta väliaikaiselle taiteelle erinomaista alustaa ja materiaalia riittää vaikka kuinka ja ideoista halutaan toteuttaa villeimpiäkin. Siksi avaammekin ihan kaikille mahdollisuuden tarjota omaa ideaansa toteutettavaksi! Idea voi olla hyvin alustava tai jo pidemmälle viety suunnitelma, mutta olisi hyvä, että mukana olisi joku ajatus siitä, kuinka paljon tarvitsisit rahaa sen toteuttamiseen.

Ilmoita ideastasi hakulomakkeella (linkki hakusivulle).