23.7.2020 10:22

Itsenäisyydenkadun asematunnelin raitiotietyöt valmiit – jalankulku- ja pyöräilyväylä avataan taas käyttöön

Itsenäisyydenkadulla rautatien alittavan tunnelin eteläpuolen eli rautatieaseman puoleinen jalankulku-ja pyöräilyväylä avataan torstaina 23.7. Raitiotietyöt tunnelissa ovat valmistuneet, ja uusittu tunneli saadaan taas jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön.

Alikulku on avattu jälleen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön. Kuva: Wille Nyyssönen /Raitiotieallianssi

Tunnelin eteläpuolen jalankulku- ja pyöräilyväylä sekä reunakivet on uusittu.  Rautatieaseman aukion ja kulkuväylän välinen viheralue on myös muokattu katusuunnitelman mukaiseksi ja alueella on uusia istutuksia.  Tunnelin seinään on toteutettu koko tunnelin mittainen seinämaalaus ”Maailman nopein kansa”.

Tunneliin on entisen itään vievän ajoradan paikalle rakennettu raitiotie eli asennettu kiintoraidelaatta ja kiskot.  Raitiotien ajojohtimet tunnelissa on asennettu väliaikaiseen suojakatokseen. Suojakatos tehtiin, jotta raitioliikennettä ei tarvitsisi keskeyttää, kun rautatiesilta tulevaisuudessa uusitaan. Katokseen saatetaan myöhemmin tehdä vielä ajojohtimiin liittyviä säätöjä, mutta ne eivät vaikuta jalankulkuun ja pyöräilyyn kuin hetkittäin.

Tunnelin pohjoispuolelle on uusittu autoliikenteen ajokaistat idän ja lännen suuntaan sekä jalankulku-ja pyöräilyväylä, jotka ovat olleet käytössä tunnelin raitiotietöiden aikana. Kaikki Itsenäisyydenkadun raitiotietyöt valmistuvat vuoden 2020 aikana.

Maailman nopein kansa ilahduttaa tunnelissa kulkevia

Osa koko tunnelin mittaisesta seinämaalauksesta ”Maailman nopein kansa”. Kuva: EH-47

Asematunnelin eteläiselle puolelle, jossa kulkee raitiotie ja kevyen liikenteen väylä, on toteutettu raitiotietöiden aikana osana Ratikan taide -hanketta koko tunnelin mittainen seinämaalaus ”Maailman nopein kansa”. Teoksen tarina rakentuu puoliunisena maisemana tunnelin seinälle ja siinä on mahdollista nähdä viittauksia esimerkiksi eri kansanperinteisiin, paikallisuuteen sekä aikaan.

Maalauksen on toteuttanut pirkanmaalaistaustainen katutaiteilija EH-47 yhdessä paikallisten avustajiensa kanssa. Taiteilijan tuotantoa voi nähdä asematunnelin lisäksi Tampereella Hiedanrannan alueen katutaidepuistossa. Hän kiinnostui katutilaan tehtävistä maalauksista vuosituhannen vaihteessa ja viime vuosina myös julkisesta taiteesta.

– Olen kiinnostunut tuomaan teoksiini elementtejä erilaisista kulttuuri- ja tilakäsityksistä.  Viimeaikaisessa työskentelyssä olen kiinnostunut muovista sekä kiertotaloudesta, kertoo EH-47.

Maalaus ilahduttaa tunnelin käyttäjiä siihen asti kun Asemakeskuksen rakentaminen alkaa.

Lisätietoja:

Raitiotieallianssi
www.raitiotieallianssi.fi

Raitiotietyöt:
Aluevastaava, Itsenäisyydenkatu
Kari Kuuttila
Raitiotieallianssi
puh. 050 3900 843

Ratikan taide:
Projektipäällikkö Antti Haukka
Raitiotien kehitysohjelma, Tampereen kaupunki
puh. 040 180 7096

Palautteet:
Palvelupiste Frenckell
sähköposti: palvelupiste.frenckell@tampere.fi
puhelin: 03 5656 4400
käyntiosoite: Frenckellinaukio 2 B

Lue myös:

Ratikan taiteen ensimmäinen maamerkkiteos saa Kekkosentien sillan eloon