Käytä raitiovainuasi –
Ollaan yhdessä tarkkoina liikenteessä

Liikenteen sujuvuus syntyy toisten huomioon ottamisesta ja sääntöjen noudattamisesta. Kehitä raitiovainuasi ja kertaa Ratikkakaupungin liikennesäännöt sujuvan liikenteen takaamiseksi.

Raitiovainu./ˈrɑi̯t̪io’ʋɑi̯nu/,substantiivi:

  1. Opittu tietoisuus ja ymmärrys käytöksestä Ratikan läheisyydessä.
  2. (Kuvaannollisesti) intuitiiviseksi kehittynyt tunne, aavistus tai tietoisuus Ratikan läheisyydestä. 

Raitiovaunuvalot

  • Raitiovaunuvalo toimii eri periaatteella kuin perinteinen liikennevalo. Kun Ratikkaa ei ole lähimailla, raitiovaunuvalo on pimeänä ja liikenne kulkee tuttujen sääntöjen mukaan.
  • Raitiovaunuvalon tarkoituksena on pysäyttää muu liikenne, jotta Ratikka pääsee risteyksestä suoraan läpi.
  • Raitiovaunuvalo antaa Ratikalle etusijan myös liikenneympyrässä.
  • Erityistä huomiota tarvitaan risteyksissä. Autoliikenteen on ennakoitava risteykseen ajaessaan, että pystyy ylittämään koko risteyksen vihreän valon aikana.

Raitiovaunuvalojen toimintaperiaate:

  1. Opastin on pimeänä, kun Ratikkaa ei ole lähimailla.
  2. Kun opastin näyttää nopeasti vilkkuvaa keltaista valoa, tielläliikkujien tulee olla erityisen varovaisia raitiotietä ylittäessään.
  3. Kun kiinteä keltainen valo syttyy 3–5 sekunniksi, kulkuneuvo tulee pysäyttää, mikäli sen pystyy tekemään turvallisesti. Ratikka on jo lähellä!
  4. Kun yksi/kaksi punaista valoa syttyy, risteykseen ei saa enää missään tapauksessa ajaa. Ratikka kulkee risteyksen läpi.
  5. Kun Ratikka on mennyt, raitiovaunuvalo vilkuttaa vielä muutaman sekunnin keltaista, sen jälkeen valot sammuvat ja liikenne jatkuu tuttujen sääntöjen mukaan.
Raitiovaunuvalot

Ratikka tasa-arvoisessa risteyksessä

  • Tasa-arvoisessa risteyksessä Ratikalla on etuajo-oikeus, joten kuljettajien on syytä totutella vilkaisemaan myös vasemmalle risteykseen saapuessaan.

Suojatie

  • Suojateillä tien ja radan yli kulkevat suojatiemerkinnät. Yleensä kohdalla on myös valo-ohjaus.
  • Ratikka väistää suojatiellä jalankulkijaa.
  • Tarkkaavaisuus on silti tarpeen, sillä raskas vaunu ei pysty äkkipysähdyksiin eikä voi väistää.
  • Hämeenkadulla on valo-ohjattuja suojateitä Rautatienkadun, Pellavatehtaankadun, Aleksis Kiven kadun, Näsilinnankadun ja Hämeenpuiston kohdilla. Kaikki Pirkankadun ylittävät suojatiet ovat valo-ohjattuja.
  • Valo-ohjattujen suojateiden lisäksi jalankulkijoilla on mahdollisuus ylittää katu ylityspaikkojen kohdalla.

Ylityspaikka

  • Ylityspaikan kohdalla ei ole suojatiemerkintöjä.
  • Ylityspaikalla jalankulkija väistää Ratikkaa ja muuta liikennettä.
  • Tarkkaavaisuus on aina tarpeen, silla raskas vaunu ei pysty äkkipysähdyksiin eikä voi väistää.
  • Tarkkaile merkintöjä (liikennemerkki ja/tai tiemerkinnät), niin tiedät, milloin olet menossa suojatielle!

Liikenneympyrä

  • Liikenneympyröissä autoilijoita ohjaavat raitiovaunuvalot. Ne antavat Ratikalle etusijan liikenneympyrässä.
  • Valo-ohjaus tarvitaan liikenneympyröihin sen takia, että raitiotiellä on etuisuus ja esimerkiksi takaviistosta tulevaa Ratikkaa olisi autosta vaikeaa huomata.
  • Tilanteissa, joissa Ratikkaa ei ole tulossa, käyttäydytään samalla tavalla kuin missä tahansa liikenneympyrässä.

Sekaliikennekaistat

  • Autot ja Ratikka kulkevat Tampereella samoilla kaistoilla Insinöörinkadulla ja Tekunkadulla.
  • Hämeenkadulla samoilla kaistoilla Ratikan kanssa kulkevat bussit, taksit ja huoltoliikenne.
    • Hämeenkadun nopeusrajoitus on 20 km/h.
  • Mikäli kaistan reunassa on pysäköintipaikkoja, niiden käytössä kannattaa olla huolellinen.
    • Tarkista, että ajoneuvosi uloin osa on vähintään 1 metrin päässä lähimmän kiskon reunasta, jotta Ratikan kulku olisi mahdollisimman sujuvaa. Jos pysäköit kaarteeseen, jätä tilaa vähintään 2 metriä.

Joukkoliikennekatu

  • Joukkoliikennekadulla saavat ajaa vain Ratikat, bussit ja taksit.
  • Huoltoajo ja tonteille ajo on sallittua vain, jos se on osoitettu erillisellä lisäkilvellä.
  • Joukkoliikennekatuosuuksilla on vaihtopysäkkialueet, joissa matkustajat vaihtavat kulkuvälinettä ratikasta linja-autoon ja päinvastoin.
    • Hervannassa Orivedenkadun ja Opiskelijankadun välissä ja kauppakeskus Duon kohdalla on joukkoliikennekatuosuus, jolla takseilla ajaminen on sallittua – muulla liikenteellä ei.
    • Parkkihalleihin ja parkkikentälle ajetaan Hervannan valtaväylän kautta.
    • Ahvenispolun ja Teekkarinkadun välillä on joukkoliikennekatuosuus, jolla tontille ajo on sallittu – mutta läpiajo Insinöörinkadulta Lindforsinkadulle kielletty.
  • Hämeenkatu on kävelypainotteinen joukkoliikennekatu.

Ratikan turvallinen bongaaminen

  • Huomioi muu liikenne. Älä kuvaa Ratikkaa liikkuvasta ajoneuvosta, kun olet itse kuljettajana.
  • Käytä raitiovainuasi ja säilytä turvaväli Ratikkaan.
  • Älä kuvaa kiskoilla!

Bongasitko Ratikan? Jaa kuvasi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #TampereenRatikka


Materiaalit kouluille ja päiväkodeille

Tutustu Rasse-raitiovainukoiran kanssa Ratikkakaupungin liikenteeseen!

Tunnetko ylityspaikan ja suojatien eron? Tiedätkö, mikä on sopiva etäisyys odottaa Ratikkaa pysäkillä? Ratikkakaupungin liikennesääntöjen tunteminen ja niiden noudattaminen vähentää vaaratilanteita liikenteessä. Katso video ja kertaa tärkeimmät asiat Rasse-koiran kanssa!

Rasse-koira matkustaa Ratikalla

Rasse-koira matkustaa ensimmäistä kertaa yksin Tampereen Ratikalla tapaamaan ystäväänsä Onni-nallea. Seuraa, miten hänen matkansa sujuu.

Onni-nalle matkustaa Nyssellä

Onni-nalle matkustaa Nyssellä ensimmäistä kertaa. Opi yhdessä Onnin kanssa, mistä hyvä bussimatka on tehty!

R.A. Tikka ja Ratikkabongari Ratikkapysäkillä

Ratikka tuo kaikkien Tampereella liikkuvien arkeen uutta opeteltavaa. Uuden edessä ovat myös pienet tamperelaiset. Apuun ovat rientäneet Ratikkabongari ja paljasvarpainen takatukkatikka R.A. Tikka.

Raiteiden turvallinen ylittäminen R.A. Tikan ja Ratikkabongarin kanssa

Ratikalla matkustamisen ABC R.A. Tikan ja Ratikkabongarin kanssa

Ratikka-Uutiset

Ratikka-Uutiset kertovat alakoululaisille Ratikkakaupungin uutistapahtumista innostavalla ja ymmärrettävällä tavalla!

Video on toteutettu yhteistyössä Wiwi Lönnin koulun 5B-luokan kanssa.

Koeajojen liikenneturvallisuus

Tampereen Ratikan koeajoja suoritetaan ennen liikennöinnin aloittamista uudella osuudella. Voit tutustua koeajojen karttoihin ja liikennejärjestelykaavioihin klikkaamalla alapuolella olevaa painiketta.

Matkustajia Tampereen Ratikassa

Mitä tähän mennessä on tehty ja mitä on tulossa?

Ratikan vaiheet