Hervantakeskuksen Ratikkapysäkin pidentäminen alkaa viikolla 37

Hervantakeskuksen Ratikkapysäkkiä pidennetään etelän eli Hervantajärven suuntaan, jotta Tampereen Ratikan uudet, 47-metriset vaunut sopivat pysäkille. Pysäkin pidennystyö alkaa viikolla 37 (7.–11. syyskuuta) ja se valmistuu lokakuun aikana. Muutostöiden aikana pysäkeiltä pääsee Ratikan kyytiin. Kulkeminen pysäkille tapahtuu pääosin pysäkin pohjoispäästä. Kulku läheisille tonteille säilyy.

Kuva: Wille Nyyssönen

Hervantakeskuksen Ratikkapysäkkin pidennystyö aloitetaan viikolla 37 (7.–11. syyskuuta) ja se valmistuu 30.10. mennessä. Työ ei merkittävästi vaikuta Ratikalla tai busseilla matkustamiseen. Pysäkeiltä pääsee kyytiin kaikissa työvaiheissa, ja kulkeminen pysäkille tapahtuu pääsääntöisesti pohjoisen, eli keskustan suunnasta. Ratikoiden kaikki ovet ovat käytössä pysäkillä normaalisti.

Töitä tehdään ajoittain myös öisin. Tiedotamme yötöistä erikseen lähialueen kiinteistöjä. Pahoittelemme aiheuttamaamme haittaa.

Hervantakeskuksen pysäkkiä pidennetään kohti etelää eli Hervantajärveä. Insinöörinkadun pohjoista, eli keskustan suunnan ylitystä parannetaan muuttamalla itäisemmän raiteen ylittävä osuus suojatieksi. Esteetön yhteys laitureille kulkee pohjoisen suunnasta ja se on opastettu ohjaavalla raidalla. Pysäkin eteläinen ylityspaikka siirtyy hieman edemmäs ja se toteutetaan koko matkalta suojatienä. Insinöörinkadun länsipuolella olevien kiinteistöjen tontille ajo pysyy nykyisessä kohdassa, mutta ajolinjaa käännetään hieman etelään. Töiden aikana kulku tonteille säilyy.

Kesän aikana on pidennetty myös Koskipuiston ja Tullin pysäkkejä. Työt ovat parhaillaan käynnissä Tullin pysäkillä, ja Koskipuiston pysäkkipidennys on pieniä viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmistunut. Työn tilaa Tampereen Raitiotie Oy, ja urakoitsijana toimii Tampereen Puutarha-Center Oy.

47-metriset pitkät vaunut vastaavat kasvaneeseen kysyntään

Tampereen Ratikalle on tulossa nykyisten 37-metristen vaunujen rinnalle 47-metriä pitkiä vaunuja. Ratikan matkustajamäärien kasvu on ollut odotettua nopeampaa ja sen odotetaan jatkuvan. Pidemmät vaunut vastaavat kasvaneeseen kysyntään. Kysynnän kasvuun on vuosien varrella vastattu tilaamalla lisää vaunuja ja tihentämällä vuoroväliä.

Ensimmäistä pidennettyä, 47-metrinen Ratikkaa testataan kesän ajan rataverkolla. Tavoitteena on, että Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien ensimmäisen osan liikennöinnin alkaessa, kesällä 2028, Tampereella on 19 pidennettyä ja 16 nykyisen mittaista vaunua.

Tampereen Ratikalla on tällä hetkellä käytössä 33 pysäkkiparia, jotka on toteutettu kolmea pidennettävää pysäkkiä lukuun ottamatta 47-metriselle vaunulle.

Lisätietoja:

Pysäkkipidennys:

Kimmo Lahti
Urakan valvoja
Infrabay Oy
p. 040 863 0526
etunimi.sukunimi@infrabay.fi

Vaunujen pidennys:

Mika Luutikivi
Kalustopäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 353 2012
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi