Kaupin kampuksen ratikkapysäkin vaihteen toimintahäiriö on korjattu – Pysäkkijärjestelyt on palautettu ennalleen

Kaupin kampuksen pysäkkialueella sijaitsevassa sähköistetyssä vaihteessa ilmennyt tekninen häiriö on saatu korjattua. Häiriöllä ei ollut vaikutuksia Ratikan tai bussien aikatauluihin. Se vaikutti kuitenkin pysäkkikäytäntöihin, jotka on nyt palautettu ennalleen.

Tampereen Ratikka Kaupin kampuksen pysäkillä
Tampereen Ratikka Kaupin kampuksen pysäkillä

Kaupin kampuksen ratikkapysäkin alueella sijaitsevan vaihteen toimintahäiriö saatiin korjattua keskiviikkona 3. joulukuuta. Häiriöllä oli vaikutuksia pysäkkikäytäntöön, sillä saapuva Ratikka ei päässyt ajamaan suoraan lähtöraiteelle vaan vaunun ajosuuntaa vaihdettiin kääntöraiteella pysäkin jälkeen. Tämän vuoksi matkustajien piti kävellä korjaustöiden ajan tulolaiturilta raiteiden yli bussilaiturille. Pysäkkijärjestelyt palautettiin ennalleen korjaustöiden valmistuttua.

– Vaihteen häiriötilanne alkoi lokakuun lopulla. Korjaustöissä ilmeni, että opastimien kytkentäkoteloihin oli päässyt vettä. Tämän aiheuttaneet syyt ja syntyneet vauriot kartoitettiin ja korjattiin huolellisesti, jotta vastaavaa tilannetta ei pääsisi syntymään uudelleen. Kiitämme matkustajia kärsivällisyydestä, ratapäällikkö Antti Uotila Tampereen Raitiotie Oy:stä selventää.

Lisätietoja:

Antti Uotila
Ratapäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 050 567 5715
etunimi.sukunimi (at) tampereenraitiotie.fi

Lue myös: