Kaupunkilaiset kutsutaan osallistumaan Ratikan päätepysäkin yhteisöllisen taideteoksen luomiseen – Kaikille avoimet taidetyöpajat pidetään Lentävänniemessä 10.8.-3.9.2023

Ratikan päätepysäkille Lentävänniemen Pyhällönpuistoon syntyy yhteisöllinen taideteos, joka luodaan yhdessä alueen asukkaiden kanssa taidetyöpajojen pohjalta. Kaikille avoimia ja maksuttomia työpajoja järjestetään Lentävänniemen ostarilla, os. Männistönkuja 2, 10.8.–3.9. välisenä aikana. Työpajat ovat auki torstaista sunnuntaihin klo 11–18. Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista tai aiempaa kokemusta. 

Pyhällönpuiston päätepysäkin taideteoksen eliöveistos
Pyhällönpuiston taideteos koostuu 20 pienestä eliöveistoksesta. Kuva: Kukkonen/Heinonen

Taidetyöpajoissa työskennellään yhteisötaiteen ja taidekasvatuksen keinoin taiteilijoiden Toûa Heinosen ja Julia Kukkosen johdolla. Työpajassa pysähdytään hetkeksi kuuntelemaan äänimaisemaa ja kertomusta, jonka ympäristöön voi lähteä seikkailemaan mielikuvituksessaan. Seikkailun aikana kuvitellaan eliö, jonka voi pajan pöydän äärellä piirtää tai muovailla. Työpajassa on käytettävissä savea, muovailuvahaa, erilaisia piirtimiä ja paperia.

Työpajoissa syntyvät teokset toimivat pohjana Pyhällönpuiston ratikkapysäkin yhteyteen sijoitettavaan pysyvään taideteokseen, joka koostuu 20 pienestä eliöveistoksesta. Pyhällönpuistoon valmistuva teos sulautuu tunnelmaltaan ympäröivään luontoon ja ilahduttaa ihmisten arkea. Lisäksi se korostaa luontosuhteen vaalimista, leikkiä ja osallistumista.

– Pohdimme, mitä merkitsee kuulua laajempaan elonkehään ja kuinka jakaa yhteistä olemassaoloa kestävästi ja välittävästi. Taiteen tekeminen on ihanaa yhdessä ja sen saavat tuntea myös teokseen osallistuvat, taiteilijat Toûa Heinonen ja Julia Kukkonen lupaavat.

Työpajatila

avoinna 10.8.–3.9.2023 to–su klo 11–18

Lentävänniemen ostari, os. Männistönkuja 2

Lisätiedot:

Heini Orell
Koordinaattori
Frei Zimmer Oy
p. 044 9715158
heini.orell@freizimmer.fi

Antti Haukka
Liikennepäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 180 7096
antti.haukka@tampereenraitiotie.fi


Taidetyöpajat:
Toûa Heinonen/Julia Kukkonen
Taiteilijatyöryhmä
p. 045 676 8654
heinonenkukkonen@gmail.com

Ratikan taide -ohjelmasta

Tampereen Ratikka on tuonut taiteen osaksi matkustuskokemusta. Taiteesta sen erilaisissa muodoissa pääsee nauttimaan niin vaunuissa kuin raitiotien ympäristössäkin. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen Raitiotie Oy, ja taiteen toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy.

Tällä hetkellä Ratikan taide -ohjelmaan on osallistunut 86 taiteilijaa ja valmiita taideprojekteja on 62. Tutustu Ratikan taiteen kokonaisuuteen osoitteessa www.tampereenratikka.fi/ratikan-taide

Lue myös: