Tampereen Ratikan kuosisuunnittelijaksi Laura Gröndahl

Tampereen Ratikan kuosisuunnittelijaksi on valittu muotoilija (AMK) Laura Gröndahl. Kuosisuunnittelijan valinta tehtiin sekä juryn äänien että verkossa ja Tampereen Ratikan Maketti-näyttelyssä annettujen yleisöäänien perusteella. Yleisön suosikiksi nousi Helena Hyvönen ja myös hänet palkitaan. Yleisöäänien painoarvo oli valinnassa 20 %.

Tampereen Ratikan kuosisuunnittelijaa lähdettiin etsimään avoimella portfoliohaulla syksyllä 2018. Hankkeeseen nimetty kahdeksanhenkinen jury valitsi osallistujista jatkoon kolme suunnittelijaa: tekstiilitaiteen emerita professori Helena Hyvösen, muotoilija (AMK) Laura Gröndahlin ja kuvataiteilija Pasi Niinisen.

– Tuntuu todella hyvältä saada tunnustusta työlleni suunnittelijana ja saada oma kuosi osaksi isoa ja pitkäikäistä hanketta. On suuri kunnia tulla valituksi todella ammattitaitoisesta porukasta. Taustani on muodin parista, joten on mahtavaa haastaa itseni tekemään kuosi, jonka tulee kestää aikaa ja joka tulee osaksi monen eri ihmisen arkea. Tulevaisuudessa toivon pääseväni tekemään kuosisuunnittelua mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin projekteihin ja tämä voitto on mieletön alku siihen, Laura Gröndahl riemuitsee.

Suunnittelijat työskentelivät ratikan kuosien parissa lokakuun puolivälistä alkaen juryn ohjauksessa. He valitsivat lopulta kaksi laatimaansa kuosiehdotusta mukaan suunnittelijaäänestykseen, joka oli yleisölle avoinna 21.–26.2. Tuomaristo antoi äänensä suunnittelijoille tutustuttuaan valintaprosessin ajan sekä heidän osaamiseensa että toimittamiinsa materiaaleihin ja työnäytteisiin.

– Valintaprosessi oli mielenkiintoinen, mutta haastava. Laura Gröndahl nousi tuomariston suosikiksi omaperäisen ja raikkaan, tulevaisuuteen suuntaavan tyylinsä ansiosta. Uskomme, että Lauran ja Tampereen Raitiotie Oy:n yhteistyön hedelmänä valmistuu Tampereen Ratikan näköinen, tyylikäs ja ajanmukainen kuosi, kertoo juryn puheenjohtaja, Tampereen Taidemuseon johtaja Taina Myllyharju.

– Monipuolista osaamista edustava tuomaristo kävi ehdokkaiden kanssa läpi pitkän valintaprosessin, jossa haettiin tasapaino kuosisuunnittelun ja vaunun muotoilun välillä. Samalla varmistettiin kuosin valmistettavuuden ja vaunun teknisten vaatimusten toteutuminen. Tuomariston äänten painoarvo valinnassa oli sen vuoksi 80 %. Yleisön mielipide on meille kuitenkin ensiarvoisen tärkeä ja siksi sille annettiin yksittäistä tuomariston edustajaa korkeampi painoarvo. Gröndahl vei koko kisan voiton, kun juryn äänet ja yleisöäänet laskettiin yhteen, kalustopäällikkö Ali Huttunen Tampereen Raitiotie Oy:stä selventää.

Yleisö antoi äänensä suunnittelijoille kuosiehdotusten perusteella. Yleisöäänestyksessä annettiin lähes 10 000 ääntä.

– Yleisön suosikiksi nousi niukasti noin 36 % ääniosuudella Helena Hyvönen. Palkitsemme Hyvösen 500 €:n lahjakortilla ratikkakatujen liikkeisiin, Huttunen kertoo.

– Olen todella iloinen, kun yleisö tykkäsi kuosiehdotuksistani! Suunnitellessani ratikan kuosiehdotuksia, keskityin etsimään ideoita, jotka ilahduttaisivat ratikan käyttäjiä. Olenkin kovin ylpeä saavutuksesta olla yleisön suosikki, Helena Hyvönen iloitsee.

– Vierailin Tampereella Ratikan Maketti -näyttelyssä ja sain siellä kokea vierailijoiden ilon ja innon uutta Ratikka-hanketta kohtaan. Oli hienoa olla mukana hankkeessa tänne asti ja on haikeaa jättää projekti. Onnittelen lämpimästi kilpailun voittajaa Laura Gröndahlia. Toivotan hänelle menestystä Ratikkakuosin jatkokehittelyssä, Hyvönen jatkaa.

Tampereen Ratikan lopullisen kuosin suunnittelu jatkuu Laura Gröndahlin ja Tampereen Raitiotie Oy:n yhteistyönä. Kuosi nähdään raitiovaunuissa, kun Tampereen Ratikka aloittaa liikennöinnin.

Laura Gröndahl

”Olen Barcelonassa asuva ja työskentelevä värejä rakastava kuosisuunnittelija. Olen koulutukseltani vaatesuunnittelija, mutta nykyään työskentelen päätoimisena freelancer-kuosisuunnittelijana. Kuosejani on voinut nähdä H&M:llä, Zarassa, Vimma Companylla ja Nansolla.  Olen valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi vuonna 2015. Viime aikoina olen jakanut aikani kaupallisempien kuosien suunnitteluun ja vapaan taiteen tekemiseen.”

Lisätietoa:

Ali Huttunen
Kalustopäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 866 3800
ali.huttunen@tampereenraitiotie.fi

Taina Myllyharju
Museonjohtaja, juryn puheenjohtaja
Tampereen Taidemuseo
puh. 040 801 6665