Tampereen raitiotien testaukseen Saksassa käytössä ollut raitiovaunu – varikon ja radan testit alkavat maaliskuussa

Tampereen raitiotien testaukseen Saksassa käytössä ollut raitiovaunu – varikon ja radan testit alkavat maaliskuussa

Tampereelle saapuu helmikuun lopussa testauskäyttöön tarkoitettu raitiovaunu Saksasta. Vuosimallin 1981 vaunu on aiemmin ollut käytössä Hannoverin raitioliikenteessä. Tampereella vaunua käytetään raitiotieradan ja siihen liittyvien järjestelmien testaukseen ennen Tampereen ensimmäisen varsinaisen raitiovaunun, nk. protovaunun, saapumista toukokuussa. Ensimmäiset koeajot tehdään maaliskuun puolivälistä alkaen varikkoalueella, Hervannassa ja Hervannan valtaväylällä. Ennen koeajoja kiskoja hiotaan varikon ja Turtolan välisellä rataosuudella erillisellä kiskohiontavaunulla. Radan testejä tehdään tarvittaessa huhtikuun loppuun saakka.   

Tampereen Ratikan testivaunun havainnekuva
Tampereen Ratikan testivaunun havainnekuva. Testivaunun värityksessä näkyvät radan kunnossapitokaluston keltainen väri sekä Tampereen Ratikan vaunujen punainen väri.

Tampereen Ratikan vaunuvalmistaja Škoda Transtech järjestää Tampereelle LHB:n (Linke-Hofmann-Busch) valmistaman TW6000-mallin raitiovaunun testivaunuksi. Vaunuja on valmistettu vuosina 1974-1992, ja Tampereelle tuleva vaunu on tähän saakka toiminut Hannoverin raitioliikenteessä. Hannoverista on siirretty vastaavia vaunuja Budapestin raitioliikenteeseen, ja vanhempia vaunuja on muutettu radan kunnossapitokalustoksi esimerkiksi Bergeniin.

Tampereen raitiotieradan ja siihen liittyvien järjestelmien testit oli tarkoitus aloittaa kesällä samalla, kun Tampereen Ratikan protovaunua testataan. Testivaunun ansiosta rataa ja järjestelmiä päästään nyt koekäyttämään jo hyvissä ajoin ennen protovaunun saapumista.

– Allianssimalli mahdollistaa meille joustavan tavan toimia ja muuttaa koeajosuunnitelmia, jos löydämme tehokkaamman tavan päästä eteenpäin. Testivaunu ei ole ollut suunnitelmissa, mutta nyt, kun tällainen mahdollisuus avautui, tartumme siihen mielellämme. Jos testivaunulla havaitaan raitiotieinfran muutostarpeita, Raitiotieallianssi pääsee tekemään muutoksia ennen protovaunun saapumista. Näin ollen protovaunun tultua voidaan keskittyä pääosin sen testeihin, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö selventää.

Testivaunulla varmistetaan ennakkoon ratainfran toimivuutta

Tampereelle saapuva testivaunu on kahteen suuntaan ajettava telivaunu, jolla on sama eurooppalainen raideleveys kuin Tampereen Ratikalla eli 1435 mm. Raitiovaunu on 28,3 metriä pitkä ja 2,4 metriä leveä. Tampereen Ratikka on sitä yhdeksän metriä pidempi ja 25 senttimetriä leveämpi.

– Olemme arvioineet, että vaunusta saadaan merkittävää hyötyä ratainfran testaamisessa. Testivaunulla voidaan tarkastaa esimerkiksi ajojohtimien sekä ohjaus- ja turvalaitteiden toimivuus. Kulunut talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta jos sääolosuhteet sallivat, testivaunulla päästään tekemään myös koeajoja talviolosuhteissa. Lisäksi raitiotietä päästään koeajamaan kahdella vaunulla jo kesällä, kun aiemmassa suunnitelmassa se olisi ollut mahdollista vasta syksyllä, toisen vaunun saavuttua Tampereelle, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus toteaa.

Ennen koeajojen aloittamista testivaunun ulkomittoja muokataan niin, että ne vastaavat riittävästi Tampereen Ratikan protovaunun mittoja. Näin voidaan tarkastaa esimerkiksi laiturialueiden ja vaunun yhteensopivuutta sekä vaunun ulottumia erilaisten kiinteiden rakenteiden läheisyydessä. Testivaunu myös kuormitetaan siten, että se vastaa painoltaan tulevaa protovaunua.

Ratainfran testauksissa käydään lisäksi läpi muun muassa liikennevaloetuisuuksien toimintaa, tarkastetaan radan opastimien toimintoja ja liikennemerkkien sijainteja sekä testataan vaihteenohjausjärjestelmien toimintaa.

– Kokonaisuutena siis testataan raiteiden ja vaihteiden ajettavuutta raitiovaunulla sekä varmistetaan rataan liittyvien järjestelmien ja sähköratarakenteiden toimivuutta, Valjus tiivistää.

Kiskoja hiotaan koeajoja varten

Koeajoihin valmistaudutaan viikoilla 7-8 (10.-21.2.) tehtävällä kiskojen hionnalla. Kiskoja hiotaan sään salliessa ensimmäisellä koeajo-osuudella eli Hervannan varikkoalueella sekä varikon ja Turtolan välillä. Uudet kiskot hiotaan ennakkoon kulkupinnan tasaisuuden varmistamiseksi ja kiskojen pinnalla olevan ruosteen ja epäpuhtauksien poistamiseksi. Kiskojen hionta on normaali, säännöllisesti tehtävä kunnossapitotoimenpide raideliikenteessä.

Kiskojen hiontaan käytetään hiontavaunua, jota vedetään kiskoilla liikkuvalla työkoneella. Hiontaa tehdään ensin varikkoalueella ja sen jälkeen ratalinjalla päiväaikaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Hiontavaunun liikennöintiä muun liikenteen joukossa turvataan tarvittaessa liikenteenohjaajilla. He pysäyttävät autoliikenteen tarvittaessa liittymäalueilla vaunun ohittaessa risteyksen. Myös jalankulkua ja pyöräilyä ohjataan tarpeen mukaan työalueilla.

Radan testit alkavat maaliskuussa

Testivaunu saapuu Tampereen raitiovaunuvarikolle Saksasta helmikuun lopussa. Ensin vaunu varustellaan testejä varten. Ensimmäiset testaukset päästään aloittamaan varikon alueella maaliskuun puolivälissä. Varikon alueella testataan esimerkiksi varikon asetinlaitteen toimintaa ja varikkoraiteiston kulkuteiden asettamista, vaihteita, opastimia ja sähköradan toimintoja.

Varikkotestien jälkeen alkavat linjaraiteen koeajot. Testejä tehdään vaiheittain varikkoalueen ja Turtolan välisellä rataosuudella. Vaunun kulkua muun liikenteen joukossa varmistetaan tällöin liikenteenohjaajilla. Radan varteen tuodaan myös testiliikenteestä muistuttavia huomio-opasteita. Ensimmäinen koeajovaihe kestää arviolta huhtikuun alkupuolelle.

Tampereen Ratikan koeajoalue 1 kartta
Tampereen Ratikan koeajoalueen kartta.

Tietoa vaunuista:

Testivaunu:

  • Hannoverista Tampereelle tuotava, LHB:n (Linke-Hofmann-Busch) valmistama TW6000-mallin raitiovaunu
  • Saapuu Tampereelle helmi-maaliskuun vaihteessa
  • Vaunutyyppiä on valmistettu vuosina 1974-1992, Tampereen testivaunu on vuosimallia 1981
  • Vaunulla testataan raitiotien ratainfraa
  • Vaunun mitat: pituus 28,3 metriä, leveys 2,4 metriä

Protovaunu:

  • Tampereen Ratikan ensimmäinen vaunu, jolla tehdään vaunutestit ja lopulliset ratainfran todentamistestit
  • Saapuu Tampereelle toukokuussa
  • Tampereen raitiovaunut valmistetaan Kajaanissa, Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla
  • Vaunun mitat: pituus 37,3 metriä, leveys 2,65 metriä

Lisätietoja:

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 3345798

Sari Valjus
Projektipäällikkö
Raitiotieallianssi
puh. 040 8661 682

Kiskojen hionta:
Markus Keisala
Ratapäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 334 7824

tampereenratikka.fi

raitiotieallianssi.fi