Lasten luomaa väliaikaista taidetta Ratikkatyömaalle
Taide on kulkenut alusta asti mukana Tampereen Ratikan rakentamisen eri vaiheissa sekä pysyvien teosten muodossa että työmaa-alueita elävöittävin ratkaisuin. Nyt Ratikan laajentuessa kohti Pirkkalaa, työmaa-alueille toteutetaan päiväkotilasten ja koululaisten kanssa yhteisölliset teoskokonaisuudet Härmälänojan ja Vihilahden silloille.

Ratikan taide -ohjelma tuo kaksi väliaikaista taideteosta rakenteilla olevan Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa-raitiotien varrelle. Teosten luomisesta vastaavat taiteilija Anu-Riikka Lampisen johdolla lapsiryhmät Pirkkalan Pereen ja Pakkalanlyhdyn päiväkodeista sekä Tampereella Hatanpään koulusta.
Lampinen ohjaa maaliskuun aikana päiväkodeissa ja koulussa neljä lasten taidetyöpajaa. Työpajoissa lapset työskentelevät taiteilijan suunnittelemien työkone- ja luontoteemaisten muotosabluunoiden ja ennalta määritellyn väripaletin avulla. Lapset yhdistelevät muotoja vapaasti ja luovat niistä uusia mielikuvituksellisia hahmoja; päiväkotiryhmät keskittyvät työkoneisiin ja koululaiset luontoteemaan.
– Lasten tapa nähdä maailma on rajattoman mielikuvituksellinen. On hienoa saada tuoda tämä näkökulma osaksi työmaaympäristöä ja antaa lapsille kokemus siitä, että heidän luomansa hahmot saavat näkyä kaupunkitilassa, Anu-Riikka Lampinen kertoo.
Työpajojen jälkeen Lampinen koostaa lasten hahmoista kokonaisuudet, jotka toteutetaan suuressa koossa Härmälänojan ja Vihilahden siltojen väliaikaisiin vaneriaitoihin. Teokset asennetaan paikoilleen arviolta huhtikuussa. Siltojen valmistuessa kesällä 2026 aidat poistuvat työmaalta ja teokset siirretään uuteen paikkaan työmaan varrelle jatkamaan elämäänsä.
Idea väliaikaisesta Ratikan taiteesta työmaalle tuli Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssilta.
– On mukavaa, että saamme lähialueen lapsia vaikuttamaan työmaamme ilmeeseen. Teokset tekevät ympäristöstä elävämmän ja tuovat samalla esiin yhteisön oman kädenjäljen, kuvailee Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus.

Lisätiedot:
Antti Haukka
Liikennepäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 180 7096
antti.haukka (at) tampereenraitiotie.fi
Kohdetta koskeviin suunnitelmiin voi tutustua seuraavista linkeistä:
- Ratikan taiteen yleissuunnitelma Pirkkala–Linnainmaa -raitiotielle
- Partolan alueen asemakaava-aineisto
Aiemmin toteutettu Ratikan taide: https://www.tampereenratikka.fi/ratikan-taide/taidekartta/
Ratikan taide -ohjelmasta
Tampereen Ratikka on tuonut taiteen osaksi matkustuskokemusta. Tampereella pääsee nauttimaan Ratikan taiteesta sen erilaisissa muodoissa niin vaunuissa kuin raitiotien ympäristössäkin. Tampereella liikennöi myös taideratikka, joka on itsessään liikkuva taiteteos; sen kylkiä koristavat vuoden välein vaihtuvat taideteokset. Taideratikassa nähdään myös pop-up-esityksiä.
Tällä hetkellä Ratikan taide -ohjelmaan on osallistunut 90 taiteilijaa ja valmiita taideprojekteja on 70. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen Raitiotie Oy. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy.