Nysse: Vuoden 2028 linjastoluonnos on julkaistu – nyt on aika kommentoida

Nysse on julkaissut luonnoksen elokuussa 2028 käyttöön tulevasta linjastosta. Luonnos on kommentoitavana Nyssen verkkosivuilla 15.9.2026 asti.

Tampereen Ratikka ja bussi Hämeenkadulla
Kuva: Nysse

Linjastosuunnittelu jatkuu koko syksyn ajan. Lopullinen päätös Pirkkalan, Tampereen ja Lempäälän pohjoisosan joukkoliikenneratkaisuista vuodelle 2028 on tarkoitus tehdä tämän vuoden loppuun mennessä.

Tutustu linjastoluonnokseen Nyssen nettisivuilla.

Linjasto 2028

Tavoitteena toimiva kokonaisuus

Linjastosuunnittelun tavoitteena on sovittaa tuleva raitiotieliikenne Partolaan ja Ruotulaan, Nyssen plusbussiliikenne ja muu joukkoliikenne toimivaksi kokonaisuudeksi. Vuoden 2026 aikana suunnittelussa keskitytään etenkin Tampereen ja Pirkkalan sekä Lempäälän pohjoisosien liikennepalvelun kehittämiseen. Vuonna 2027 suunnittelua jatketaan Ylöjärven, Nokian, Kangasalan sekä Oriveden osalta.

Joukkoliikennelautakunta on hyväksynyt linjastoprojektille asetetut tavoitteet maaliskuussa 2026.

Laaja vuorovaikutus tukee suunnittelua

Suunnittelun tueksi kerättiin tietoa asukasilloissa ja asukaskyselyissä keväällä 2026. Työtä ovat ohjanneet myös keväällä 2026 hyväksytty alueellinen palvelutasotavoitteisto, linjastosuunnitteluperiaatteet sekä useiden vuosien ajalta kerätty tieto joukkoliikenteen matkustajamääristä sekä asukas- ja työpaikkamäärien alueellisesta kehityksestä.

Joukkoliikennelautakunta on tutustunut linjastoluonnokseen ajankohtaiskatsauksessa 26.8.2026.

Tiheä runkolinjasto palvelee suurempia matkustajavirtoja

Linjastokokonaisuuden pohjana toimii tiheästi liikennöity runkolinjasto, joka kulmakiviä ovat ratikka ja plusbussit. Ratikalle on suunniteltu asiantuntijaryhmällä ratkaisu, joka takaa riittävän kapasiteetin molemmille linjoille: linja 1 Ruotulasta Lentävänniemeen ja linja 3 Hervantajärveltä Hatanpään kautta Härmälään ja Partolaan.

Raitiotieliikennettä täydentää liityntäbussiliikenne Kaupin kampukselta, Hiedanrannasta ja Partolasta.

Muita bussien runkolinjoja ovat linjat 2–10 sekä seudun päälinjat 40 Kangasalle, 50 Lempäälään, 70 Nokialle ja 80 Ylöjärvelle. Erityisesti linjoilla 2–10 liikennetarjonta on tiheää: vuorovälit ovat lyhyet ja liikennöintiajat laajoja. Linjat palvelevat suurimpia lähiöitä ja tarjoavat suoria yhteyksiä Tampereen keskustaan ja aluekeskuksiin.

– Suunnittelussa on pyritty huomioimaan suurimmat matkustajavirrat ja matkaketjujen toimivuus. Runkolinjojen muutokset tarjoavat yhä useammalle seudun asukkaalle huippuluokan joukkoliikennetarjonnan. Myös uudet liityntälinjat tuovat ratikan ulkopuolelle jääville alueille aiempaa tiheämmän vuorotarjonnan, joukkoliikennesuunnittelija Leena Huhtala kertoo.

Lue myös: