Nysse: Ratikan varrelle on muuttanut tuhansia uusia asukkaita Tampereella
Ratikan vaikutusalueella asuu jo merkittävä osa Tampereen kaupungin väestöstä. Vuonna 2025 tamperelaisista lähes joka neljäs asui enintään 400 metrin ja lähes joka kolmas enintään 600 metrin päässä ratikkapysäkistä. Laajennus Ruotulaan ja Pirkkalan Partolaan tuo laadukkaan ja esteettömän joukkoliikennemuodon entistä useamman ulottuville.

Tampereella Ratikan läheisyydessä asuvien määrä on kasvanut merkittävästi raitioliikenteen alkamisen jälkeen vuonna 2021. Nyssen ja Tampereen kaupungin yleiskaavan asiantuntijoiden tekemän selvityksen mukaan vuosina 2021–2025 ratikkapysäkkien läheisyyteen on muuttanut tuhansia uusia asukkaita. Samalla yhä suurempi osa tamperelaisista asuu laadukkaan ja esteettömän joukkoliikenteen äärellä.
Selvityksessä tarkasteltiin asukas- ja työpaikkamäärien kehitystä eri etäisyyksillä pysäkeistä. Selvityksessä huomioitiin vain todelliset kävelymatkat pysäkeille. Asukastiedot perustuvat Tampereen kaupungin Facta-väestörekisteriin, jonka tiedot on päivitetty vuonna 2025, ja työpaikkatiedot vuoden 2023 YKR-aineistoon.
Asukasmäärien kasvu Hervannan ja Taysin Ratikkareiteillä

Elokuussa 2021 Ratikka aloitti liikennöinnin Kaupin kampukselta Sorin aukiolle ja Hervantajärveltä Pyynikintorille. Liikennöinnin käynnistyessä enintään 400 metrin päässä ratikkapysäkistä asui 40 600 tamperelaista eli noin 16 % kaupungin väestöstä. Vuonna 2025 vastaava asukasmäärä oli kasvanut 48 400 asukkaaseen. Kasvua neljän vuoden aikana kertyi 19 %.
Selvityksessä tarkasteltiin asukasmääriä myös hieman etäämpänä ratikkapysäkeistä. Vuonna 2021 liikennöinnin käynnistyessä Hervantaan ja Taysille (Kaupin kampus), enintään 600 metrin päässä pysäkistä asui 58 100 tamperelaista. Vuonna 2025 vastaava asukasmäärä oli lähes 67 000, mikä tarkoittaa yli 15 %:n kasvua.
Lentävänniemen laajennus ja nykytilanne

Raitiotien ensimmäisen vaiheen jälkeen Ratikka on laajentunut vaiheittain Pyynikintorilta Lentävänniemeen. Liikennöinti Pyynikintorilta Santalahteen alkoi elokuussa 2023 ja Lentävänniemen Pyhällönpuistoon tammikuussa 2025. Vuonna 2025 Pyynikintorin ja Pyhällönpuiston välisellä osuudella enintään 400 metrin päässä ratikkapysäkistä asui lähes 10 900 asukasta ja 600 metrin päässä 13 400 asukasta.
Kun tarkastellaan Tampereen koko Ratikkaverkkoa, Ratikan vaikutusalueella asuu jo merkittävä osa kaupungin väestöstä. Vuonna 2025 tamperelaisista 22,5 % asui enintään 400 metrin ja 30,5 % enintään 600 metrin päässä pysäkistä.
– Ratikka ei palvele vain yksittäisiä kaupunginosia, vaan merkittävää osaa koko Tampereen väestöstä. Asukasmäärien kehityksestä nähdään, että jo ensimmäisen vaiheen ratikkareitit Hervantaan ja Taysille tavoittivat suuren joukon tamperelaisia. Tällä hetkellä lähes joka neljäs tamperelainen asuu 400 metrin päässä ratikkapysäkistä ja lähes kolmannes 600 metrin päässä. Se kertoo Ratikan vahvasta asemasta osana kaupungin rakennetta ja arjen liikkumista, Nyssen joukkoliikennesuunnittelija Leena Huhtala sanoo.
Hyvin suunniteltu maankäyttö luo kestävää kasvua
Tampereella maankäytön kehitystä suunnitellaan ja seurataan pitkäjänteisesti, jotta kaupunki kasvaa kestävällä tavalla. Tavoitteena on rakentaa viihtyisää ja toimivaa kaupunkia, jossa laadukas joukkoliikenne tukee arjen sujuvuutta ja kaupungin kasvua.
Kaupungin asemakaavoitusohjelman tavoitteiden mukaisesti valtaosa asuinrakentamisesta kaavoitetaan Ratikan vaikutuspiirissä oleville alueille. Tällä hetkellä osuus on lähes 90 %, ja työtä jatketaan vuosittain asemakaava kerrallaan. Asukasmäärien kasvu raitiotien varrella osoittaa, että kaupungin tiivistämisessä ja maankäytön suunnittelussa on onnistuttu monella alueella. Samalla tiivistyvä kaupunkirakenne luo edellytyksiä joukkoliikenteen kehittämiselle ja tehokkaammalle liikennöinnille.
– Asukasmäärien kasvu Tampereella on kohdistunut tavoitteiden mukaisesti yleiskaavassa osoitetulle kaupunkistrategian kasvun ja elinvoiman vyöhykkeelle. Uusia asukkaita on tullut siis erityisesti keskusta-alueille ja tehokkaan joukkoliikenteen ääreen. Tämä auttaa rakentamaan tiivistä, toimivaa ja vähäpäästöisempää kaupunkia, Tampereen kaupungin kaavoitusarkkitehti Jukka-Antero Aaltonen kuvailee.
Nysse selvitti lisäksi keväällä 2026 toteutetussa liikkumiskyselyssä, kuinka pitkän matkan ihmiset ovat valmiita kävelemään ratikkapysäkille. Noin 3 000 vastausta keränneen kyselyn mukaan halukkuus kävellä vähenee selvästi, kun etäisyys pysäkille ylittää 600 metriä. Tämän jälkeen kävelymatkaan on valmis enää noin joka neljäs vastaaja. Tulokset osoittavat, että pysäkkien saavutettavuudella on merkitystä joukkoliikenteen käyttöön. Tiiviisti rakennetuilla alueilla Ratikan matkustajamäärät ovat myös tyypillisesti korkeampia.
Tulokset tukevat ratikan jatkokehittämistä
Tampereella on tehty määrätietoista työtä joukkoliikenne- ja ratikkakulttuurin rakentamiseksi. Selvitys osoittaa, että Ratikka on vakiinnuttanut asemansa tamperelaisten arjessa. Viidessä vuodessa sillä on tehty yhteensä 79 miljoonaa matkaa, ja nykyisin 37 % kaikista Nyssen matkoista tehdään ratikalla.
Kasvavat matkustajamäärät ja Ratikan ympärille keskittyvä asuntorakentaminen tukevat raitiotien laajentamishankkeita. Raitiotietä rakennetaan parhaillaan Ruotulaan ja Pirkkalan Partolaan, jonne liikennöinti aloitetaan elokuussa 2028. Seuraava laajentuminen Linnainmaalle ja Pirkkalan Suupalle tapahtuisi 2030-luvulla. Selvityksen tuloksia hyödynnetään arvioitaessa tulevaa matkustajakysyntää ja joukkoliikennepalveluiden mitoitusta.
– Ratikan vetovoima näkyy erityisesti ruuhka-aikoina. Moni matkustaja valitsee raitiovaunun, vaikka tarjolla olisi rinnakkaisia bussiyhteyksiä. Ratikan kasvavat matkustajamäärät haastavat meitä huolehtimaan siitä, että kapasiteetti riittää ja palvelutaso pysyy korkeana myös tulevaisuudessa, Huhtala toteaa.
Nyssessä joukkoliikennettä kehitetään vaikuttavuus ja vastuullisuus edellä. Matkustajamääriä, ihmisten liikkumistottumuksia ja kaupunkirakenteen kehitystä seurataan, jotta investoinnit voidaan kohdistaa sinne, missä niistä on eniten hyötyä kaupunkilaisille. Keskeinen investointi Ratikan laajentamisen lisäksi on vuonna 2028 käyttöön tuleva plusbussipalvelu, jonka tavoitteena on tarjota ratikkamaista palvelua alueille, joille raitiotie ei ulotu.