1.9.2021 08:31

Vuohenojalle valmistuu näyttävä maisemateos raitiotien viereen

Ratikkareitin varrelle tulee neljäs maamerkkiteos Pyynikintorin pysäkin, Turtolan mosaiikkiteoksen ja Kekkosentien ylikulkusillan jatkoksi. Vuohenojalle, Hervannan valtaväylän viereen nousee aluetta elävöittävä Navigation Figures -niminen teos, joka muodostuu noin 60 metallitangosta ja led-valosta.

Navigation Figures teos ihastuttaa sekä läheltä katsottuna että nopeasti ratikan kyydistä ohitettuna. Valaistuksen ansiosta taideteos on vaikuttava eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Kuva: Heini Orell

Teoksen tekijä valittiin avoimen kansainvälisen taidekilpailun kautta kesällä 2020. Ratikan taiteen järjestämään kilpailuun saatiin 114 teoshakemusta. Kilpailun voitti ruotsalainen työryhmä BRRUM teoksellaan Navigation Figures. BRRUM:n muodostavat taiteilija-arkkitehdit Ulrika Karlsson, Cecilia Lundbäck ja Veronica Skeppe. Teoksen rahoittaa A.R. Winterin muistosäätiö yhdessä Tampereen kaupungin kanssa.

Navigation Figures kertoo kommunikoinnin eri muodoista. Teoksella on viitteellinen yhteys Hervantaan, viestintätekniikkaan sekä läheiseen Iidesjärveen ja sen runsaaseen linnustoon. Taidekilpailun valintaraati kiittelikin teoksen onnistunutta paikan haltuun ottamista ja ajankohtaista syvyyttä.

Navigation Figures muodostuu noin 60 metallitangosta ja led-valosta. Kuva: Heini Orell

Navigation Figures teos ihastuttaa sekä läheltä katsottuna että nopeasti ratikan kyydistä ohitettuna. Valaistuksen ansiosta taideteos on vaikuttava eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Teoksesta voivat nauttia niin ratikan käyttäjät, pyöräilijät, koiran ulkoiluttajat kuin Hervannan valtaväylän autoilijatkin. Pimeän aikaan teos näyttäytyy katsojalleen täysin uudella tavalla. Liikkumalla teoksen eri puolille tarkkaavainen katsoja saattaa huomata valojen muodostamia kuvioita, jotka muuttuvat eri näkökulmasta katsottuna. Valojen muodostamat viivat osoittavat kuvitteellisia reittiohjeita – ei yhtä vaan useita. Teoksen säädettävät led-valot on suunniteltu vain tätä teosta varten. Teoksen sisälle jää katsojalle tyhjä tila, johon voi mennä nauttimaan muuttuvasta maisemasta ja arvoituksellisesta valosta.

Brrum on perustettu Tukholmassa vuonna 2016. Taiteilijaryhmä tekee monialaisia taideprojekteja, kuten arkkitehtisuunnittelua eri vaiheissa ja mittakaavassa, tutkimuspohjaisia hankkeita, maisema-arkkitehtuuria, muotoilua sekä näyttelysuunnittelua. Ryhmältä valmistuu piakkoin julkinen taideteos myös Tukholman Hagastadeniin.

Navigation Figures teoksen on rahoittanut A.R. Winterin muistosäätiö ja Tampereen kaupunki. Anders Rudolf Winter oli Tampereella asunut tehtailija, kauppias ja suurlahjoittaja. A.R. Winterin muistosäätiö myöntää vuosittain avustuksia muun muassa Tampereen kaupungin taideteosten hankintaan sekä journalistien opintomatkoihin. Teos valmistuu syyskuun aikana ja se liitetään osaksi Tampereen kaupungin taidekokoelmaa.

Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy. Vuohenojan taideteoksen koordinoivat yhdessä Tampereen taidemuseo ja Frei Zimmer Oy.

Lisätiedot:
Janne Kauppinen, amanuenssi
Tampereen taidemuseo
041 730 2971
janne.m.kauppinen@tampere.fi

Laura Lehtinen, koordinaattori
Frei Zimmer Oy
puh. 050 379 3555
laura.lehtinen@freizimmer.fi

Ulrika Karlsson
BRRUM
+46 707 716 025
ulrika@brrum.se

Ratikan taide lyhyesti

Tampereen Ratikka tuo taiteen osaksi matkustuskokemusta. Ratikan taideohjelman päämääränä on luoda laadukas ja ympäristön viihtyisyyttä parantava kokonaisuus sekä raitiotien rakentamisen että Ratikan toiminnan aikana. Tällä hetkellä 76 taiteilijaa on osallistunut 21 taideprojektiin. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy. Lisätietoja: www.tampereenratikka.fi/ratikantaide/

Lue myös:

Näyttävä luontoaiheinen muraali piristää raitiotien ympäristöä – alikulkuun toteutettu teos on uusin lisäys Tampereen Ratikan taideohjelman teoskokoelmaan