Raitiotieallianssi tiedottaa: Hervannan Insinöörinkadun raitiotietyöt valmiit – viimeistelytöitä vielä ensi vuonna

Tampereen pisin raitiotiekatu eli Hervannan Insinöörinkatu on radanrakennustöiden osalta valmistunut.  Viimeinen osuus kadusta eli Atomipolku–Arkkitehdinkatu-väli otetaan autoliikenteen käyttöön keskiviikona 27.11.  Tällä osuudella raitiotie ja autoliikenne tulevat raitioliikenteen alettua käyttämään samaa, ns. sekaliikenneväylää.

Atomipolku–Arkkitehdinkatu-osuudella asfaltoitiin viimeiset sekaliikenneväylän alueet perjantaina 22.11. Töiden ajaksi suljettu osuus avataan käyttöön keskiviikkona. Osuuden loput jalankulku-ja pyöräilyväylät asfaltoidaan ja viimeistellään ensi vuonna. Ensi vuodeksi Insinöörinkadulle jää vielä myös vihertöitä kuten puiden istutuksia ja nurmialueiden muokkausta sekä viimeistelytöitä. Atomipolun ja Hermiankadun raitiotietyöt ovat valmistuneet jo aiemmin.

Pitkä katuosuus uusittu kokonaan

Lähes kaksi kilometriä pitkän Insinöörinkadun raitiotietyöt alkoivat katupuiden poistolla maaliskuussa 2017. Tämän jälkeen tehtiin mittavia johto- ja putkisiirtoja pois tulevan radan alta. Vesijohtoja sekä jäte-ja hulevesiviemäreitä on uusittu koko kadun matkalla. Johto-ja putkisiirtojen lisäksi Insinöörinkatua on levitetty ja muokattu raitiotien rakentamiseksi kadun keskelle. Opiskelijankadun ja Orivedenkadun kiertoliittymät sekä kaikki kadun liikennejärjestelyt on muutettu uuden katusuunnitelman mukaiseksi.

– Työt on toteutettu useassa vaiheessa, sillä Insinöörinkadun vilkas tontti-ja asiointiliikenne on pitänyt järjestää toimivaksi kaikissa työvaiheissa, Hervannan lohkopäällikkö Kati Vesala Raitiotieallianssista kertoo.

Raitiotien rakentamisen lisäksi Insinöörinkadun kiveykset, kaistajärjestelyt, liikennevalojärjestelmä, valaistus sekä jalankulku-ja pyöräilyväylät on uusittu katusuunnitelman mukaisiksi.  Insinöörinkadulle on rakennettu yhteensä viisi raitiopysäkkiä (Etelä-Hervanta, Hervannan kampus, Hervantakeskus, Opiskelija ja Pohjois-Hervanta) ja lisäksi bussipysäkit mm. kauppakeskus Duon edustalle sekä Kanjoninkadun liittymään.

Insinöörinkatu oli työkohteena yksi haastavimmista suurien liikennemääriensä vuoksi. Alueen ja varsinkin kiinteistöjen ja tonttien liikennejärjestelyjä jouduttiinkin rakentamisen edetessä muokkaamaan useaan otteeseen.

– Bussiliikenteen siirto väliaikaisesti Hervannan valtaväylän puolelle helpotti myös rakennustöiden sujumista.

Insinöörinkadulle asennettiin Tampereen raitiotien ensimmäiset kiskot, jotka laskettiin paikoilleen 18.5. 2017. Insinöörinkatu on myös ensimmäisiä katuja, jossa uutta raitiovaunua testataan. Ennen ratalinjalle pääsyä vaunulle tehdään käyttötestejä varikolla. Tämän jälkeen vaunulla ajetaan koeajoja ja tehdään muita testejä linjaosuudella varikon ja Turtolan pysäkin välillä.

Tohtorinpuisto valmistuu, Makkarajärven työt jatkuvat vuonna 2020

Raitiotietyöt Arkkitehdinkadusta etelään eli Ruskon kehätiehen rajoittuvan Tohtorinpuiston ja Ramppipuiston alueilla valmistuvat myös tänä vuonna. Alueilla on rakennettu raitiotien sepeliradan lisäksi uusi jalankulku- ja pyöräilyväylä sekä alikulkukäytävä tälle väylälle. Lisäksi raitiotietä varten on rakennettu Ruskon kehätien alitus eli Tohtorin ylikulkusilta.

Raitiotien nurmiradan rakentaminen jatkuu vielä ensi vuonna Hervannassa Hervantajärven eli Makkarajärvenkadun alueella, jonne rakentuu myöhemmin myös uusi asuinalue. Makkarajärvenkadulle tulee myös oma raitiopysäkki, Hervantajärven pysäkki.

Insinöörinkadun raitiotie-ja kadunrakennustyöt:

Tiedote: www.raititotieallianssi.fi