Tampereen ratikkaa jatketaan Hatanpään valtatien suuntaan

Tampereen ratikkaa jatketaan Hatanpään valtatien suuntaan

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 25.11., että raitiotietä jatketaan Hatanpään valtatielle Hämeenkadun ja Tampereen valtatien välillä. Päätepysäkki tulee Sorin aukiolle. Raitiotielinja Tampereen ylopistolliselta keskussairaalalta linjataan Hatanpään valtatielle. Valtuuston päätös syntyi 50-16 (1 tyhjää) äänestystuloksella.

Hatanpään valtatien raitiotien rakentamistyöt on tarkoitus toteuttaa neljässä päävaiheessa vuosina 2020-​2022. Ensimmäisenä valmistuu Hämeenkadun ja Suvantokadun välinen osuus,​ jolla raitiotie-​ ja bussiliikenne on tavoite aloittaa vuonna 2021. Toisena aikataulullisena päätavoitteena on,​ että koko Hatanpään valtatien raitiotieinfrastruktuuri,​ mukaan lukien raitiotiepysäkki Sorin aukion kohdalla ja ratavaihteet linja-​autoaseman kohdalla,​ on valmis vuoden 2021 loppuun mennessä.

Mm. Tampereen yrittäjät ovat toivoneet keskustan alueen rakennushankkeiden saattamista kerralla valmiiksi.

Lisätietoja:

Projektijohtaja
Ville-Mikael Tuominen
puh. 050 343 0700
ville-mikael.tuominen@tampere.fi

Teksti: Anna-Maria Maunu, Tampereen kaupunki
Alkuperäinen tiedote: https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/tiedotteet/2019/11/25112019_6.html