Ratikan väliaikaisen taiteen ideahaun satoa Tampereen keskustan kaduille

Ratikan väliaikaisen taiteen ideahaun satoa Tampereen keskustan kaduille

Tampereen Ratikan taidehanke tuo lisää väliaikaista taidetta kaupungin katukuvaan perjantaina 28.6. Kaupungilla liikkuessaan voi ihailla niin Hannamari Matikaisen eläinhahmoja kuin Anna Alapuron grafiikoitakin.

Anna Alapuron kuosimaiset grafiikat koristavat Hämeenkadun työmaa-aitoja.

Hannamari Matikaisen valloittavat eläinhahmot ovat karanneet ulos kehyksistä ja ilahduttavat ohikulkijoita Metson ympäristössä ratikkatyömaan aidoissa. Tarkka voi löytää laumasta omalle seikkailulleen lähteneitä kavereita myös muualta keskustan alueelta. Taiteilijalla on kiinnitettävänään perjantaina 28.6. jopa 20 erilaista eläinhahmoa.

Anna Alapuron kuosimaiset grafiikat luovat yhtenäistä pintaa mataliin työmaa-aitoihin. Grafiikat ovat löytäneet inspiraationsa vanhoista suomalaisista tekstiileistä ja luovat siten sidettä tamperelaiseen pitkään tekstiilin historiaan. Matalia työmaa-aitoja on Hämeenkadulla kaiken kaikkiaan 227 ja ne kaikki pyritään verhoilemaan uuteen asuun.

Molemmat taiteilijat valittiin Tampereen Ratikan väliaikaisen taiteen ideahakuun ilmoittautuneiden joukosta. Kesän aikana uusia ideahaun tuloksia tullaan näkemään vielä Tarmo Paunulta, Henna Oinaalalta ja Kaija Leinoselta.

Lisätietoja:

Frei Zimmer Oy
Taidekoordinaattori
Laura Lehtinen
puh. 050 379 3555
laura.lehtinen@freizimmer.fi

Raitiotien kehitysohjelma (paikalla 17.7. alkaen)
Projektipäällikkö
Antti Haukka
puh. 040 180 7096
antti.haukka@tampere.fi

Taiteilija
Anna Alapuro
puh. 050 331 7150

Taiteilija
Hannamari Matikainen
puh. 040 535 9021