Tampereella alkaa liikennöidä Paratiisiratikka – Taideratikka saa ylleen amurintiikereitä

Tampereen taideratikka saa ylleen uuden taideteoksen. Keskiviikosta 25. toukokuuta alkaen vaunun kylkiä koristaa kuvataitelija Juliana Hyrrin Paratiisiratikka-teos amurintiikereineen.

Paratiisiratikka
Juliana Hyrrin Paratiisiratikka-teoksessa amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Kuva: Pasi Tiitola/ Tampereen Raitiotie Oy

Tampereella on liikennöinyt taideratikka joulukuusta 2021 lähtien. Ensimmäisenä taideratikan kyljissä nähtiin talviaikaan istuva Mari Hyden pimeässä hehkuva The Glow -teos. Teokset vaihtuvat puolen vuoden välein, ja toukokuun lopusta lähtien taideratikka tuo Tampereen katukuvaan Paratiisiratikan. Teoksen on luonut kuva- ja sarjakuvataiteilija Juliana Hyrri.

– Teoksessani amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Olen ajatellut värimaailman palvelevan hienovaraisesti Suomen kaikkien eri vuodenaikojen luonteita, Hyrri kuvailee.

– Koostin taideratikan teoksen kollaasinomaisesti useamman maalaukseni pohjalta. Maalausvaiheessa en olisi kuuna päivänä osannut kuvitella, että teokset saavat toisenkin elämän aivan uudenlaisessa muodossa: Tampereen raiteilla kiitävän Ratikan kyljissä. Mittakaava on moninkertainen originaaleihin nähden ja kokemus on ollut hieno ja opettavainen alusta loppuun saakka. On huippukiinnostavaa nähdä kuinka maalausjälkeni reagoi suhteessa ulkotilaan ja vaihtuvaan ympäristöön, Hyrri jatkaa.

Taideratikka
Juliana Hyrrin Paratiisiratikka-teos. Kuva: Pasi Tiitola/Tampereen Raitiotie Oy

Tampereen taideratikan teosten suunnitteluun järjestettiin kesällä 2021 avoin suunnittelukilpailu, johon osallistui sata ehdokasta. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta kymmenen teosta, jotka pääsivät yleisöäänestykseen. Äänestämällä yleisö pääsi valitsemaan viisi taideteosta toteutettavaksi taideratikan kylkiin. Viikon ajan Tampereen Ratikan verkkosivuilla auki olleessa äänestyksessä saatiin peräti 17391 ääntä. Hyden ja Hyrrin teosten lisäksi yleisö valitsi taideratikan ylle Milla Vuorelan 151 matkustajaa-, Teemu Raudaskosken Värivirta- sekä Tomi Ivalon Matkalla järvien välissä -teokset.

– Ihmiset ovat vastaanottaneet taideratikan suurella mielenkiinnolla. Hyden teos on herättänyt hehkullaan paljon ihastusta liikkuessaan katukuvassamme. Hyrrin Paratiisiratikka tuo raiteillemme uudenlaista tunnelmaa, joka sopii hienosti valoisaan vuodenaikaan. Olen vakuuttunut siitä, että kaikki valitut teokset tulevat olemaan katseenvangitsijoita, Tampereen Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkö Sari Mäkelä kertoo.

Taideratikan teokset mahdollistavat Tampereen kaupunki, Lumme Energia, OP Tampere sekä Vincit Oy. Taideratikan toiminnasta vastaa Tampereen Raitiotie Oy.

Taideratikan pop-up-esitykset tuovat festivaalitunnelmaa Ratikkaan

Huhtikuusta lähtien taideratikassa on päässyt nauttimaan myös pop-up-esityksistä. Ratikan taide -ohjelmasta vastaava Tampereen Raitiotie Oy toteuttaa esitykset yhteistyössä Pirkanmaan Festivaalit ry:n kanssa.

Tähän mennessä taideratikassa on nähty esityksiä Tampere Biennalelta ja Annikin Runofestivaalilta. Seuraavaksi Fest Afrika tuo taideratikkaan rytmiä. Festivaalin esitys nähdään maanantaina 30. toukokuuta noin klo 18–20. Taideratikka liikennöi esityspäivinä linjalla 3.

Pop-up-esityksistä pääsee nauttimaan 1–2 kertaa kuussa ainakin syksyyn asti. Taideratikassa tullaan näkemään esityksiä monilta eri taiteen aloilta. Kesäkuussa taideratikassa esiintyvät Pispalan Sottiisi ja Vanhan kirjallisuuden päivät, heinäkuussa Pirkkalan Muinaismarkkinat, elokuussa Tampereen Teatterikesä ja Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali sekä syyskuussa Maailmantango-festivaali. Esityksistä ja niiden ajankohdista tiedotetaan Tampereen Ratikan kanavissa. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

Kaikkiin Tampereen taideratikan teoksiin ja pop-up-esityksiin voi tutustua osoitteessa www.tampereenratikka.fi/taideratikka

Lisätiedot

Taideratikan teokset:

Antti Haukka
Kehitysinsinööri
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 180 7096
antti.haukka@tampereenraitiotie.fi

Laura Lehtinen
Koordinaattori
Frei Zimmer Oy
puh. 050 379 3555
laura.lehtinen@freizimmer.fi

Taideratikan pop-up-esitykset:

Sari Mäkelä
Viestintäpäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 800 4202
sari.makela@tampereenraitiotie.fi

Ratikan taide -ohjelmasta

Tampereen Ratikka on tuonut taiteen osaksi matkustuskokemusta. Tampereella pääsee nauttimaan Ratikan taiteesta sen erilaisissa muodoissa niin vaunuissa kuin raitiotien ympäristössäkin. Ratikan taiteen kokoelmaan kuuluu veistoksia, valotaidetta, muraaleja, videotaidetta, sarjakuvataidetta, äänitaidetta, betonitaidetta, sanataidetta sekä maisemateoksia. Taidetta nähdään myös jokaisessa vaunussa penkkien kuosissa ja ikkunoiden sanataiteessa. Kaupungissa liikennöi myös taideratikka, jonka yllään nähdään vaihtuvia taideteoksia.

Tällä hetkellä Ratikan taide -ohjelmaan on osallistunut 81 taiteilijaa ja valmiita taideprojekteja on 46. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen Raitiotie Oy. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy.

Lue myös: