Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi suorittaa kehitysvaiheen pohjatutkimuksia raitiotien suunnittelualueella

Tampereen raitiotien Pirkkala-Linnainmaa-osuuden suunnittelua varten tehdään maaperän pohja- ja kairaustutkimuksia pistemäisesti sekä maastomittauksia koko suunnittelualueella eli Tays–Linnainmaa-osuudella sekä Hatanpään valtatien ja Pirkkalan Suupan välillä. Pohjatutkimukset alkavat viikolla 46 (13.11. alkaen) ja niitä tehdään hankkeen kehitysvaiheen ajan tarpeen mukaan aina ensi vuoden lokakuulle saakka.

Ratikka Hatanpään valtatiellä Hatanpään puiston kohdalla, etelän suuntaan (havainnekuva: Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma ja WSP)

Pohjatutkimuksia suorittavat Pirkkala-Linnainmaa-allianssin suunnitteluyritykset Sweco Finland Oy ja AFRY Finland Oy.  Lisäksi pohjatutkimuksia voidaan tehdä eri alihankkijoiden ja esimerkiksi Tampereen Infran toimesta.  

Työt pyritään tekemään niin, että niistä ei pääsääntöisesti aiheudu liikennevaikutuksia. Joillakin alueilla käytetään liikenteenohjauskalustoa tai tarvittaessa liikenteenohjaajia. Kairauksilla ja tutkauksilla selvitetään maaperän rakennetta ja ominaisuuksia. Osa pohjatutkimuksista joudutaan toteuttamaan yöaikaan, jolloin asiasta tiedotetaan erikseen lähialueella.

Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssin kehitysvaihe käynnistyi lokakuun alussa. Tavoitteena on, että vuoden kuluttua, lokakuussa 2024, Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat päättää allianssin toteutussuunnittelun tulosten perusteella raitiotien rakentamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittain toteuttamisesta.

Lisätietoja:

Sari Valjus
Projektipäällikkö
Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi
sari.valjus (at) nrcgroup.fi
puh. 040 8661 682

Työmaajärjestelyjen yhteyshenkilö:
Juuso Aaltonen
Tampereen Ratikan Pirkkala-Linnainmaa -allianssi
puh. 040 661 5798

Lue myös: