Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin toteutussuunnitelma on valmistunut – suunnitelmasta pyydetään sidosryhmien lausuntoja
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin kehitysvaihe on edennyt suunnitellusti ja hankkeen toteutussuunnitelma on valmistunut. Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta pyytävät lausuntoja toteutussuunnitelmasta ja sen liitteistä 16.9.-4.10.2024 välisenä aikana. Toteutussuunnitelmassa on varauduttu raitiotien vaiheittaiseen rakentamiseen.
– Olemme valmistelleet Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen päätöksentekoa varten toteutussuunnitelman, jossa esitellään hankkeen sisältö sekä kolme eri vaihtoehtoa raitiotien toteuttamiseksi. Suunnitelmassa valmistaudutaan vaiheittaiseen rakentamiseen, erityisesti sen vuoksi, että koko reitille pystyttäisiin varmistamaan riittävä valtion tuki, Tampereen Raitiotie Oy:n kehitysjohtaja Ville-Mikael Tuominen kertoo.
Raitiotie ja siihen liittyvät katu-, pysäkki- ja liikennejärjestelyt on suunniteltu kokonaisuudessaan Hatanpään valtatieltä Sorin aukion pysäkiltä Pirkkalan Suupan kuntakeskukseen ja Kaupin kampuksen ratikkapysäkiltä Linnainmaalle.
– Toteutussuunnitelman kolmesta vaihtoehdosta yksi on se, että koko Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie toteutettaisiin kerralla. Toinen vaihtoehto on vaiheittain toteutus niin, että raitiotie Pirkkalan ratahaaralla päättyisi Partolaan ja Linnainmaan osuus rakennettaisiin kahdessa vaiheessa. Kolmannessa vaihtoehdossa koko Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie rakennettaisiin kahdessa vaiheessa, ensin Partolaan ja Niihamaan asti ja toisessa vaiheessa Suupalle ja Linnainmaalle saakka, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus toteaa.
Hankekokonaisuuteen kuuluu myös Hervannan raitiovaunuvarikon laajennustyö, Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköisesti ohjattaviksi sekä Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi. Näillä muutostöillä varaudutaan raitioliikenteen laajenemiseen. Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio sisältää allianssin kehitysvaiheen ja toteutusvaiheen kustannukset sekä tilaajan kustannusvaraukset.
Toteutussuunnitelmassa esitetään myös Tampereen kaupungin ja Pirkkalan kunnan liitännäisiä hankekokonaisuuksia, joita on järkevää ja kustannustehokasta toteuttaa samassa yhteydessä raitiotien rakentamisen kanssa.
Toteutussuunnitelman lausuntokierros sidosryhmille alkaa 16.9.
Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta pyytävät lausuntoja Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta ja sen liitteistä 16.9.-4.10.2024 välisenä aikana. Tampereen Raitiotie Oy toimittaa lausuntopyynnön keskeisille sidosryhmille ja julkaisee sen Tampereen Ratikan verkkosivuilla, jossa eri toimijoilla on mahdollisuus antaa lausuntonsa. Toteutussuunnitelma on nähtävillä myös Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin verkkosivuilla
– Haluamme kerätä päätöksentekoa varten keskeisten sidosryhmien näkemykset Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta ja tämän raitiotien laajennuksen vaikutuksista. Lisäksi tiedustelemme eri sidosryhmien toiveita raitiotien mahdollisen rakentamisen aikaisesta yhteistyöstä, Ville-Mikael Tuominen mainitsee.
Tavoitteena on, että lokakuussa 2024 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot voivat suunnitteluvalmiuden puolesta eli allianssin toteutussuunnitelman pohjalta päättää raitiotien rakentamisen aloittamisesta, rakentamisen laajuudesta ja mahdollisesta raitiotieradan vaiheittain toteuttamisesta. Tarkoitus on, että rakentaminen alkaisi tämän vuoden puolella, mikäli valtuustot päättävät, että rakennustöihin voidaan ryhtyä.
Huhtikuussa 2023 Tampereen ja Pirkkalan valtuustot päättivät raitiotien toteutussuunnitteluun ryhtymisestä sekä siitä, että raitiotien rakentamisesta päättäminen edellyttää valtiontuen varmistumista. Valtion ja seutukuntien väliset maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimusneuvottelut vuosille 2024–2027 ovat loppuvaiheessa. Sopimusehdotuksessa valtion rahoituksesta suunnataan 55 M€ Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien suunnitteluun ja sen mahdollisen ensimmäisen vaiheen Partola–Niihama-toteutukseen sekä 3 M€ hankkeeseen kytkeytyvien alikulkujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mahdollisen Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toisen vaiheen rakentamiseen ryhtyminen edellyttää jatko-osuuden valtiontuen varmistumisen.
Raitiotien toteuttamiseksi esitettävät vaihtoehdot
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi on valmistellut Tampereen ja Pirkkalan valtuustojen päätöksentekoon seuraavat vaihtoehdot:
Vaihtoehto A: Raitiotie toteutetaan kerralla välille Suuppa–Linnainmaa
- Raitiotie toteutettaisiin kerralla vuosina 2024–2029 ja liikenne olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2029.
- Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa A on 345,4 M€.
Vaihtoehto B: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Partola sekä Kaupin Kampus–Linnainmaa
- Vaiheessa 1 (2024–2028) raitiotie rakennettaisiin Partolaan ja Niihamaan saakka. Tavoitteena on, että liikenne Partolaan ja Niihamaan alkaisi elokuussa 2028.
- Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin vain Linnainmaan ratahaaran osuus Niihama-Linnainmaa, ja liikenne Linnainmaalle saakka olisi mahdollista aloittaa elokuussa 2031.
- Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa B on 285,9 M€.
Vaihtoehto C: Hanke toteutetaan vaiheittain väleillä Sorin aukio–Suuppa ja Kaupin kampus–Linnainmaa
- Vaiheessa 1 (2024–2028) rakennettaisiin raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihaman pysäkille. Tavoitteena on, että liikenne näille väliaikaisille päätepysäkeille alkaisi elokuussa 2028.
- Vaiheessa 2 (2028–2031) rakennettaisiin osuudet Partolasta Suupalle ja Niihamasta Linnainmaalle. Liikenne Suupalle ja Linnainmaalle olisi mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2032
- Raitiotierakentamisen investoinnin kustannusarvio vaihtoehdossa C on 357,5 M€
Vaihtoehdoissa B ja C varikon laajennustyö ja Itsenäisyydenkadun vaihteiden muutos sähköiseksi toteutettaisiin vaiheen 1 aikana. Hermiankadun muutos kaksiraiteiseksi toteutettaisiin vaiheessa 2.
Tietoa Pirkkala–Linnainmaa-raitiotiestä saatavilla useissa kanavissa
Raitiotien suunnittelusta Pirkkalan ja Linnainmaan välille löytyy tietoa useista kanavista. Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssin nettisivujen lisäksi sosiaalisen median kanavat (Facebook, X, Instagram) tarjoavat tietoa hankkeen ja suunnitelmien etenemisestä sekä tulevista yleisötilaisuuksista.
Lisäksi Tampereen Raitiotie Oy jakaa tilaajana tietoa raitiotieinfrastruktuurin toteutussuunnittelusta ja rakentamisesta Tampereen Ratikan kanavissa. Tampereen kaupunki ja Pirkkalan kunta tiedottavat Pirkkala-Linnainmaa-raitiotiehankkeesta omissa kanavissaan.
Toteutussuunnitelma ja liitteet
Pirkkala–Linnainmaa-raitiotie, toteutussuunnitelma (pdf)
Toteutussuunnitelma – Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi (pirkkalalinnainmaa.fi)
Pirkkala-Linnainmaa -raitiotien lausuntopyyntö
Lisätietoa:
Ville-Mikael Tuominen
Tampereen Raitiotie Oy
Kehitysjohtaja
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi
p. 050 343 0700
Sari Valjus
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi
Projektipäällikkö
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi
p. 040 8661 682
Mikko Nurminen
Tampereen kaupunki
Johtaja, kaupunkiympäristön palvelualue
etunimi.sukunimi@tampere.fi
p. 040 801 2665
Jouni Korhonen
Pirkkalan kunta
Yhdyskuntajohtaja
etunimi.sukunimi@pirkkala.fi
p. 050 512 3981