Tampereen taideratikan kyljissä nähdään vuosien 2025-2028 aikana Ilai Lehdon Morottavat metsäneläimet, Maya Hahdon Ankkaratikka ja Ilmo Pihkalan Pilviä. Uudet teokset näkyvät taideratikan yliteippauksina vuoden kerrallaan. Ensimmäinen teos nähdään Tampereen katukuvassa kesäkuusta 2025 lähtien, ja viimeinen teoksista poistuu Tampereen katukuvasta kesällä 2028.
Teoksista taiteilijoiden sanoin
Ilai Lehto, Morottavat metsäneläimet
Kettu, susi, ilves, sarvipöllö, saukko, karhu ja mäyrä moikkaavat toisilleen Ratikasta. Taideratikan kokonaisuus pohjautuu viivapiirroksiin ilmeikkäistä eläinhahmoista. Pohdin mikä voisi tuoda iloa päivittäiseen matkustamiseen sekä pienille, että isoille kyytiläisille ja idea eläinten bongailusta kaupunkiliikenteen seassa tuli oman takapihan oravia ja lintuja seuraillessa. Seitsemän eläinmatkustajaa on sijoiteltu Ratikan kylkiin siten, että niiden kasvot kurkistavat matkustamon puolelta. Tarkoituksena on, että ikkunan kohdalla viivapiirroksen takaa näkee myös läpi.
Ratikan taustavärityksenä on sammaleisen pehmeä ja karvainen maastokuvio, joka vie ajatukset juurakkoihin ja metsäpoluille. Sen pohjana on villahuovutusteoksistani poimittuja tekstuureja ja yksityiskohtia, jotka toistuvat limittäin antaen ratikalle pörröisen ja pehmeän kuoren, muistuttamaan ettei betoniviidakossakaan olla kuin yhden ratikkamatkan päässä metsästä.
Morottavat metsäneläimet -teos nähdään Tampereen katukuvassa kesästä 2025 kesään 2026.

Maya Hahto, Ankkaratikka

Ankkatarrat ovat vallanneet Ratikan kyljet. Iloisen väriset vakavailmeiset ankat pyrkivät touhuillaan saamaan matkustajat hymyilemään vaikka pahimmassakin säässä ja ruuhkassa. Ehdotuksessa Ratikan sisälle piilotetaan sopiviin paikkoihin ankan jalanjälkiä.
Ankkaratikka alkaa kulkea Tampereen katukuvassa kesällä 2026.
Ilmo Pihkala, Pilviä

Halusin tuoda taideratikkaan erilaista värimaailmaa ja tyyliä, kuin mitä aiemmissa teoksissa on nähty. Pilvissä on monenlaisia erilaisia muotoja ja mukavia värejä, joita on tullut ratikassa etenkin iltaisin matkustaessa katseltua, joten tuntui mukavalta haasteelta koettaa sovittaa pilviaiheinen teos ratikan kylkeen.
Pilviä-teos nähdään Tampereen katukuvassa kesästä 2027 kesään 2028.
Teokset valittiin yleisöäänestyksellä
Taideratikan yleisöäänestykseen valitut teokset etsittiin avoimella suunnittelukilpailulla. Kilpailu oli käynnissä tammikuun 2025 puolivälistä helmikuun puoliväliin. Tuomaristo valitsi sen jälkeen kilpailuteoksista yleisöäänestykseen 16 teosta. Yleisö pystyi äänestämään kolmea suosikkiteostaan Ratikan verkkosivuilla kahden viikon ajan 10.–24. maaliskuuta. Äänestyksessä saatiin yhteensä huimat 86 274 ääntä.
Voittajateosten äänimäärät:
- Morottavat metsäneläimet, Ilai Lehto (10122 ääntä)
- Ankkaratikka, Maya Hahto (9738 ääntä)
- Pilviä, Ilmo Pihkala (8872 ääntä)

Taideratikan teokset 2021-2024
Taideratikan kyljissä nähtiin 2021-2024 viisi vaihtuvaa teosta. Teokset valittiin yleisöäänestyksellä syyskuussa 2021. Äänestyksessä saatiin reilusti yli 17000 ääntä.
Tutustu taideratikan teoksiin 2021-2024