Tampereen Raitiotie Oy:n joulutervehdys – Katso video Tampereen Ratikan vuodesta 2021

Kulunut vuosi Tampereen Ratikan matkalla on ollut täynnä työtä ja onnistumisia. Tampereen Ratikka ja raitiotien rakentaminen on ollut historiallinen projekti, jonka myötä Tampereen kaupunkikuva ja seudullinen joukkoliikennejärjestelmä ovat käyneet läpi valtavan mullistuksen. Olemme tehneet valtavasti työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja onnistumiset matkan varrella ovat palkinneet kovaa tekemistä ja luoneet positiivista ilmapiiriä. Hankkeemme onkin edennyt esimerkillisesti raitiotien ensimmäisen osan raitiotietöiden valmistuessa etuajassa ja liikennöinnin käynnistyessä ajallaan 9.8.2021. 

Yksi avain liikenteen onnistuneeseen käynnistymiseen oli kevään intensiivinen koeliikennejakso, jonka aikana harjoiteltiin niin normaalia liikennöintiä kuin poikkeustilanteissa toimimista. Erilaisten testiryhmien ja lajinsa ensimmäisten matkustajien avulla pääsimme viimeistelemään ja hiomaan Ratikan matkakokemuksen huippuunsa. Samalla kalustolla saatiin ajettua arvokkaita testikilometrejä luotettavuuden varmistamiseksi. Onkin ilahduttavaa todeta, että liikennöinti on ollut erittäin luotettavaa ja pysynyt hyvin aikataulussa. Matkustajia on riittänyt ja ensimmäisen viiden kuukauden aikana nousumäärät ovat ylittäneet 30 000 päivittäisen matkustajan rajan. Korona vaikuttaa edelleen ihmisten liikkumiseen, ja on mielenkiintoista nähdä, millaiseksi tamperelaisten Ratikka-arki muodostuu. Luotettavuus ja täsmällisyys ovat Tampereen raitiotiejärjestelmän valttikortit, joilla matkustajat saadaan palaamaan aina uudestaan Ratikan kyytiin.

Tampereen Ratikka on jatkuvasti lisännyt suosiotaan ja tuoreimman kuluttajatutkimuksemme mukaan tällä hetkellä myönteisesti Ratikkaan suhtautuvia on peräti 81 prosenttia. Ihmisten aito ilo ja innostus Ratikkaa kohtaa on ollut selvästi nähtävissä, ja tuntuu hienolta, että Ratikka on voittanut hurjan määrän ihmisiä puolelleen raitiotien rakentamisen aikana sekä erityisesti liikennöinnin aloittamisen myötä. Tämän parempaa kiitosta emme voi tamperelaisilta hankkeemme määrätietoisesta työstä saada ja tulemme tekemään määrätietoisesti työtä sen eteen jatkossakin. 

Raitiotien rakentaminen ei ole pelkkä liikenneinfrahanke vaan se on merkittävä kaupunkikehityksen investointi, joka on jo rakennusaikana lisännyt entuudestaan vetovoimaisen Suomen kakkoskeskuksen veto- ja pitovoimaa. Luotettavan ja täsmällisen raitiotieliikenteen lisäksi tamperelaiset ovat saaneet muun muassa liikuttavan kattauksen Ratikan taidetta, jota jokainen pääsee ihastelemaan reitin varrella. Jokaisen meistä tulisi olla erittäin ylpeitä Tampereen raitiotiehankkeesta, jonka eteen olemme näissä poikkeuksellisissa oloissa yhdessä tehneet valtavan määrän töitä. Kiitos onnistumisesta kuuluu kaikille upeille Ratikantekijöillemme. Nyt onkin hyvä rauhoittua joulun viettoon ja ladata akkuja tulevaa vuotta varten turvallisesti läheistemme parissa.

Rauhallista joulunaikaa ja menestystä uudelle vuodelle!

Tampereen Raitiotie Oy:n puolesta,
Pekka Sirviö
toimitusjohtaja 

Jos video ei näy upotuksena, voit katsoa sen osoitteessa https://youtu.be/_GlnMHjiShg

Lue myös:

https://www.tampereenratikka.fi/tuore-tutkimus-tampereen-ratikka-on-huippusuosittu-jopa-yli-80-prosenttia-tamperelaisista-suhtautuu-ratikkaan-myonteisesti/