Tampereen raitiotien ensimmäinen koeajoviikko onnistui odotetusti

Tampereen raitiotien ensimmäinen koeajoviikko onnistui odotetusti

Tampereen raitiotien ensimmäinen koeajoviikko ja testit ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Testit aloitettiin varikolla maanantaina 16.3. ja keskiviikkona 18.3. testivaunu siirtyi Hervannan katuverkolle. Ensimmäisellä koeajoviikolla päästiin tekemään myös nopeustestejä sekä varikolla että Hervannan valtaväylällä.

Tampereen Ratikan testivaunun ensimmäinen koeajo katuverkolla
Historiallinen hetki. Tampereen Ratikan testivaunulla lähdettiin Hervannan katuverkolle puolen päivän aikaan 18.3.2020. Kuva: Wille Nyyssönen, Raitiotieallianssi

Ensimmäinen testiviikko käynnistyi varikon alueen koeajoilla, joissa nopeus enimmillään oli 40 kilometriä tunnissa.  Myös Hervannan valtaväylällä vaunulla ajettiin jo 40 kilometrin tuntinopeutta.

– Saimme ensimmäisen viikon aikana vietyä kaikki kävelyvauhtia tehtävät testit läpi suunnitellusti. Koska testit etenivät hyvin, saimme tehtyä lisäksi nopeusajoja sekä varikolla että Hervannan valtaväylällä, eli olemme jopa edellä aikataulusta. Muiltakin osin viikko on sujunut erinomaisesti. Vastaan tulleet haasteet saatiin ratkaistua nopeasti, joten koeajoa pystyttiin jatkamaan normaalisti, koeajokoordinaattori Niina Uolamo Tampereen Raitiotie Oy:stä tiivistää.

Keskiviikkona testivaunu siirtyi katuverkolle, ja koeajoja on nyt tehty koko ensimmäisellä koeajo-alueella välillä varikko-Turtola. Ensimmäisellä viikolla alueella edettiin ensin kävelyvauhtia eli noin viiden kilometrin tuntinopeudella. Hervannan valtaväylällä päästiin kokeilemaan myös 40 kilometrin tuntinopeutta. Nopeustestit jatkuvat tulevilla viikoilla. Koeajonopeutta nostetaan porrastetusti kohti lopullista, jotta pystytään varmistamaan, että raitiotien rakenteet toimivat oikein kaikissa ajonopeuksissa.

Testivaunun mukana liikkuu raitiotien eri teknisiä järjestelmiä tarkasteleva ryhmä, joka kirjaa testihavainnot.

– Testiryhmään tarvitaan riittävä määrä eri asiantuntijoita, sillä tarkastelemme samaan aikaan usean tekniikkalajin rakenteiden toimivuutta. Mahdollisiin ongelmiin pitää reagoida välittömästi eikä sama henkilö voi tarkastella ratajohtoa, vaihteenohjausjärjestelmää ja radan päällysrakennetta. Lisäksi rakenteita on tarkasteltava vaunun molemmin puolin, Raitiotieallianssin käyttöönottovastaava Petra Brunnila toteaa.

Testejä tehdään kaikkien raitiotien teknisten järjestelmien ja radan päällysrakenteen osalta. Varikolla testataan asetinlaitteen toiminta ja varikkoraiteiston kulkuteiden asettaminen, vaihteet, opastimet ja sähköradan toiminnot. Lisäksi ratainfran testauksissa käydään läpi muun muassa liikennevaloetuisuuksien toimintaa, tarkastetaan radan opastimien toimintoja ja liikennemerkkien sijainteja sekä testataan vaihteenohjausjärjestelmien toimintaa.

– Koeajoissa edetään testitulosten mukaisesti – jos testeissä havaitaan muutostarpeita, toimenpiteitä tehdään heti, Niina Uolamo kertoo.

Koeajoista kerrotaan sosiaalisessa mediassa – koronavirustilannetta seurataan tarkoin

Testivaunu Insinöörinkadulla. Kuva: Vilpertti Tirronen, Tampereen Raitiotie Oy

Kaupunkilaisia testivaunun koeajot ovat kiinnostaneet runsaasti.  Sekä Tampereen Ratikan että Raitiotieallianssin sosiaalisen median kanavissa on tullut paljon positiivista palautetta sekä kysymyksiä koeajoista.

– Kiinnostus on ollut suurta ja sitä odotimmekin. Ihmiset ovat erityisesti kokeneet, että koeajojen aloittaminen on tuonut iloa ja toivoa meitä kaikkia koskettavan koronavirustilanteen keskelle. Poikkeuksellinen tilanne on tuonut omat haasteensa meidänkin toimintaamme. On myös meille tärkeää, että olemme pystyneet jatkamaan vastuullisesti työtämme ja voineet pitää katseen tulevassa, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö kertoo.

Tampereen Raitiotie Oy ja Raitiotieallianssi tarjoavat kaikissa kanavissaan ajantasaista tietoa koeajojen etenemisestä. Molemmat toivovat, että koeajoja seurataan jatkossakin turvallisesti etänä.

– On ollut hienoa havaita, että ihmiset ovat pääosin seuranneet testejä kanavissamme kotonaan, ja paikan päällä väkeä on ollut maltillisesti. Tämä on juuri oikea toimintatapa, niin testiryhmän työrauhan kuin vallitsevan koronavirustilanteenkin vuoksi, Sirviö painottaa.

Testit jatkuvat seuraavilla viikoilla suunnitelman mukaisesti. Koronaviruksen vuoksi käynnissä on maailmanlaajuisesti erittäin poikkeuksellinen tilanne, joten Tampereen Raitiotie Oy ja Raitiotieallianssi seuraavat tilanteen kehittymistä tarkasti. Koeajot pyritään suorittamaan ennalta sovitun aikataulun mukaisesti, mutta tarvittaessa niitä siirretään. Tilanteessa toimitaan vastuullisesti viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti.

Viikko 13 (23.-27.3.)
– Varikon asetinlaitteen testausta
– Hermiankadun ja Atomipolun koeajoja, joissa nopeudet katujen nopeusrajoitusten mukaiset

Viikko 14 (30.3.-3.4.)
– Insinöörinkadun koeajot, nopeus 30 km/h eli kadun nopeusrajoituksen mukainen
– Hervannan valtaväylän koeajot, nopeus 40-70 km/h

Viikko 15 (6.4.-9.4.)
– Mahdollisesti vaihteenohjaustestejä varikko-Turtola-välillä

Testivaunun kulkua muun liikenteen joukossa varmistetaan koeajojen aikana liikenteenohjaajilla, jotta testaushenkilökunnan ja kaupunkilaisten liikkuminen saadaan turvattua ja radan nopeustestit pystytään ajamaan yhtenäisenä suorituksena. Kun ratainfra on todettu toimivaksi, raitiovaunu liikkuu radalla itsenäisesti liikennesääntöjen mukaisesti. Silloin kun liikenteenohjausta tarvitaan, pyritään siihen, että muun liikenteen keskeytykset kestävät kerrallaan vain joitakin minuutteja. Tiistaina 31.3. suoritettavat nopeustestit Insinöörinkadulla vievät linjojen 3 ja 5 bussit kiertoreitille.

Tampereen raitiotietä ja teknisiä järjestelmiä testataan saksalaisella, vuonna 1981 valmistuneella raitovaunulla. Tarvittaessa testit kestävät huhtikuun loppuun asti.

Lisätietoa:

Tutustu Tampereen Ratikan liikenneturvallisuusmateriaaliin osoitteessa www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja, Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 334 5798
pekka.sirvio (at) tampereenraitiotie.fi

Lue myös:

Tampereen Ratikan testivaunu liikkuu Hervannassa maaliskuun puolivälistä alkaen – Nyt on oikea hetki kerrata liikennesäännöt