Tullin Ratikkapysäkin pidentäminen alkaa elokuun puolivälin jälkeen
Tullin Ratikkapysäkin pidennystyö alkaa viikolla 34 (17.-21. elokuuta). Pysäkkiä pidennetään lännen eli keskustan suuntaan, jotta Tampereen Ratikan uudet, 47 metriä pitkät vaunut sopivat pysäkille. Muutostöiden aikana pysäkeiltä pääsee Ratikan kyytiin.

Tullin pysäkin pidennystyö aloitetaan viikolla 34 (17.-21. elokuuta) ja se valmistuu 11.9. mennessä. Pysäkeiltä pääsee Ratikan kyytiin kaikissa työvaiheissa, mutta pysäkille kulkemisessa voi olla väliaikaisia muutoksia. Ratikoiden kaikki ovet ovat käytössä pysäkillä normaalisti.

Tullin pysäkkiä pidennetään länteen eli keskustan suuntaan. Töitä tehdään pysäkin eteläpuolen, eli Attilan kiinteistön puoleisella laiturilla. Tullin pysäkille toteutetaan lännen suunnasta kulkuyhteys sekä portaiden että esteettömän luiskan kautta. Idän suunnasta pysäkille kuljetaan jatkossakin esteetöntä luiskaa pitkin. Laiturialueen kohdan eteläreuna toimii myös Itsenäisyydenkadun jalkakäytävänä.
Ratikkapysäkin pidennystyö on käynnissä myös Koskipuistossa. Työ on edennyt suunnitellusti ja se valmistuu elokuun aikana. Hervantakeskuksella työ alkaa myöhemmin elokuussa. Urakoitsijana toimii Tampereen Puutarha-Center Oy.
Pidemmät vaunut vastaavat kasvaneeseen kysyntään
Tampereen Ratikalle on tulossa nykyisten 37-metristen vaunujen rinnalle 47-metriä pitkiä vaunuja. Ratikan matkustajamäärien kasvu on ollut odotettua nopeampaa ja sen odotetaan jatkuvan. Pidemmät vaunut vastaavat kasvaneeseen kysyntään. Kysynnän kasvuun on vuosien varrella vastattu tilaamalla lisää vaunuja ja tihentämällä vuoroväliä.
Ensimmäinen pidennetyn, 47-metrisen Ratikan, testiajot rataverkolla alkoivat kesäkuussa. Tavoitteena on, että Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien ensimmäisen osan liikennöinnin alkaessa, kesällä 2028, Tampereella on 19 pidennettyä ja 16 nykyisen mittaista vaunua.
Tampereen Ratikalla on tällä hetkellä käytössä 33 pysäkkiparia, jotka on toteutettu kolmea pidennettävää pysäkkiä lukuun ottamatta 47-metriselle vaunulle.
Lisätietoja:
Pysäkkipidennys:
Kimmo Lahti
Urakan valvoja
Infrabay Oy
p. 040 863 0526
etunimi.sukunimi@infrabay.fi
Vaunujen pidennys:
Mika Luutikivi
Kalustopäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 353 2012
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi