Tampereen Ratikkapäätös täyttää 10 vuotta – Liikennöinti Pirkkalaan ja Ruotulaan aloitetaan 7.8.2028

Tampereen kaupunginvaltuusto teki historiallisen päätöksen raitiotien rakentamisesta 7. marraskuuta 2016. Rakentamistyöt aloitettiin heti seuraavan vuoden maaliskuussa. Nyt Ratikka on liikennöinyt Tampereella viisi vuotta, ja sen reittiä laajennetaan parhaillaan kohti Pirkkalaa ja Tampereen Linnainmaata. Liikennöinti reitin ensimmäisellä osalla Pirkkalan Partolaan ja Tampereen Ruotulaan aloitetaan maanantaina 7. elokuuta 2028.

Tampereen Ratikka kesällä 2026
Tampereen Ratikka kesällä 2026. Kuva: Mikko Vares/ Tampereen Raitiotie Oy

Tampereen Ratikan rakentamisesta tehtiin päätös Tampereen kaupunginvaltuustossa 7. marraskuuta 2016. Ratikan rakentaminen aloitettiin maaliskuun puolivälissä 2017 ja liikennöinti sen ensimmäisellä osalla Hervannasta Pyynikintorille ja Taysin alueelta Sorin aukiolle käynnistettiin 9. elokuuta 2021. Tämän jälkeen Ratikan reittiä on laajennettu kahdesti: ensin Pyynikintorilta Santalahteen elokuussa 2023, ja noin puolitoista vuotta myöhemmin, tammikuussa 2025, käynnistettiin liikenne Santalahdesta Pyhällönpuistoon. Liikennöinti on alkanut jokaisessa vaiheessa ajallaan, ja hankkeet ovat valmistuneet alle budjetin.

– Ratikka on hieno esimerkki siitä, miten yhdessä tekemällä saadaan asioita aikaan. Allianssimallimme on osoittanut toimivuutensa suuren mittaluokan hankkeissa. Olemme kuluneiden vuosien aikana saaneet nähdä, miten Ratikka on vetovoimatekijä ja kasvun mahdollistaja. Se on lisännyt huomattavasti saavutettavuutta ja asuinalueiden tasa-arvoa Tampereella, kertoo Tampereen pormestari Ilmari Nurminen.

Ratikan seuraavat määränpäät ovat Pirkkalan Partola ja Tampereen Ruotula. Liikennöinti näillä uusilla osuuksilla aloitetaan maanantaina 7. elokuuta 2028. Pirkkalan ja Tampereen valtuustot päättivät lokakuussa 2024 kokouksissaan raitiotien laajentamisesta kohti Pirkkalaa ja Linnainmaata vaiheittain. Raitiotie rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa Partolaan ja Ruotulaan asti. Toisessa vaiheessa raitiotien rakentamista jatketaan Partolasta Suupalle ja Ruotulasta Linnainmaalle. Toisen vaiheen toteutuminen edellyttää valtiontuen myöntämistä hankkeelle.

– Raitiotien saapuminen Partolaan on kunnallemme historiallinen merkkipaalu. Asukkaille Ratikka merkitsee sujuvampaa liikkumista arjessa, ja yrityksille parempaa saavutettavuutta. Kyse ei kuitenkaan ole vain uudesta joukkoliikenneyhteydestä. Ratikka on investointi, joka vahvistaa kuntamme elinvoimaa. Se luo uusia mahdollisuuksia asumiselle ja yritystoiminnalle sekä yhdistää Pirkkalan entistä tiiviimmin koko Tampereen kaupunkiseutuun. Yhteistyömme on sujunut hyvin koko matkan ajan, ja on hienoa päästä osaksi Ratikan seuraavaa vuosikymmentä, Pirkkalan pormestari Marko Jarva toteaa.

Ratikkaliikenteen suosio on kasvanut voimakkaasti vuosien varrella ja sillä tehdään tällä hetkellä 37 % Nyssen matkoista. Ratikka on liikennöinyt Tampereella viisi vuotta ja sillä on tehty tähän mennessä noin 84 miljoonaa matkaa.

– Ratikan asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa, ja sen matkustajamäärät ovat ylittäneet suunnitteluvaiheessa laaditut ennusteet. Ratikan rinnalla myös bussiliikenteen linjastoa on uudistettu onnistuneesti, ja Nysse onkin elänyt 2020-luvulla vahvan kasvun aikaa. Valmistaudumme Partolan ja Ruotulan Ratikkaliikenteen avaamiseen Linjasto 2028 -suunnitelmalla. Tavoitteenamme on jatkaa vahvaa kasvua myös tulevaisuudessa, Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita toteaa.

Rakentaminen etenee edellä aikataulua

Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssi. Allianssin muodostavat tilaajina Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta ja Tampereen Raitiotie Oy sekä palveluntuottajina NRC Group Finland Oy, AFRY Finland Oy, Sweco Finland Oy ja YIT Infra Oy. Hankkeen ensimmäisen vaiheen suunnittelun ja rakentamisen valmiusaste on nyt 66 %. Hankkeen toteutusajasta on käytetty kuitenkin vain 51 %.

– Suunnittelun ja rakentamisen yhteensovitus on ollut sujuvaa hankkeen alusta asti. Työvaiheistuksessa ja eri tekniikkalajien töiden aikataulutuksessa on onnistuttu hyvin. Lisäksi kelit ovat suosineet rakentamista, mikä on osaltaan vaikuttanut erityisesti kunnallistekniikan töiden sekä katu- ja maarakentamisen etenemiseen, ja paljon valmiita katurakenteita valmistuukin jo tämän vuoden aikana. Pääsemme testaamaan valmista raitiotiejärjestelmää keväällä 2028, kun raitiotien sähkötekniset työt valmistuvat, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.

– Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakentamistyöt ovat edenneet hienosti. On upeaa, että työt ovat jopa etuajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että reitin varren tieosuuksien ja kevyen liikenteen väylien käyttäjät pääsevät kulkemaan valmiilla katualueilla luvattua aiemmin. Ratikan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että koeajot päästään aloittamaan hyvissä ajoin jo keväällä 2028, ja liikennöinti voidaan aloittaa sovitusti elokuussa, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö iloitsee.

Raitiotietä rakennetaan uudelle osuudelle 7 kilometriä. Sorin aukion ja Partolan välille tulee seitsemän pysäkkiparia: Viinikanlahti, Hatanpää, Arboretum, Rantaperkiö, Härmälä, Härmälänranta ja Partola. Lisäksi Ratikan reittiä laajennetaan Kaupin kampukselta Ruotulan uudelle väliaikaiselle päätepysäkille. Kun liikennöinti uudella osuudella aloitetaan, tavoitteena on, että Tampereen Ratikalla olisi käytössä 16 kappaletta 37-metrisiä ja 19 kappaletta 47-metrisiä, pidennettyjä raitiovaunuja. Tällä hetkellä vaunuja 28.

– Ratikan uusien osuuksien käyttöönottoon ja liikennöintiin liittyy suuri määrä koko Tampereen Ratikka -perheen työtä. Ratikan liikennöinti uudella reitillä päästään aloittamaan, kun vaunuja on riittävä määrä, tarvittava määrä uusia kuljettajia on koulutettu, infran ja kaluston kunnossapitoon on riittävä valmius ja Nyssellä on mahdollisuus aloittaa myös muu joukkoliikenteen liikennöinti uudella linjastolla. Rakennustöiden valmistuminen etuajassa ei siis tarkoita sitä, että liikennöinti voitaisiin aloittaa sovittua aiemmin, Sirviö selventää.

Lisätietoa:

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 334 5798
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Mika Periviita
Joukkoliikennejohtaja
Nysse
puh. 050 326 7007
etunimi.sukunimi@tampere.fi

Sari Valjus
Projektipäällikkö
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssi
puh. 040 866 1682
etunimi.sukunimi@nrcgroup.fi

Lue myös:


Tutkimus: Ratikan suosio edelleen korkealla Tampereella, Pirkkalassa myönteinen suhtautuminen kasvussa | Tampereen Ratikka

Tampereen Ratikan liikennöinti täytti 5 vuotta – Ratikalla tehty 79 miljoonaa matkaa | Tampereen Ratikka