27.5.2021 09:09

Räiskyvän värikäs taideteos valmistui Pyynikintorille – Tampereen Ratikan taidepysäkki herättää huomiota

Taiteilija Jaakko Himasen kierrätysteemainen teos on yksi Ratikan taiteen maamerkkiteoksista. Pyynikintorin taidepysäkki on askel kohti kehittyvää Pyynikintorin aluetta, jossa taiteella on merkittävä rooli jatkossakin. Katso uutisen lopusta taitelijan haastattelu.

Ratikan taidepysäkki Pyynikintorilla

Jaakko Himasen värikäs Tuulensilmät -teos on Pyynikintorin katseenvangitsija. Kuva: Tampereen kaupunki/ / Raitiotien kehitysohjelma

Pyynikintorilla on pitkä historia Tampereen kauppapaikkana ja liikenteen solmukohtana. Nyt torin seutu on saanut uuden ilmeen, kun Pyynikintorin taidepysäkki valmistui osana Ratikan taideohjelmaa.

Tamperelaisen taiteilija Jaakko Himasen (s. 1975) teos Tuulensilmät rakentuu värikkäistä seinämistä ja niiden pintaan asennetuista kierrätetyistä auton ikkunalaseista ja led-valonauhoista. Tampereen taidemuseon kokoelmiin liitettävän teoksen teemana on matkustaminen, ajan kulku ja kierrätys.

Teoksen viimeistelytyöt ja pysäkkikiveysten asennukset saatiin valmiiksi kevään aikana. Suuren teoksen pystyttäminen aloitettiin kuitenkin jo helmikuussa keskellä lumisinta talvea, mikä vaati erikoisjärjestelyjä.

– Taidepysäkin teräsrakenteet ja seinäelementit tehtiin Kuopiossa, jossa ne koottiin mahdollisimman valmiiksi sisätiloissa talviolosuhteiden vuoksi. Lisäksi teos asennettiin paikoilleen yöaikaan, jottei liikennettä häirittäisi, Himanen kertoo.

Uniikki värimaailma

Tuulensilmät-teoksen värimaailma on ainutlaatuinen ja se puhuttelee katsojaa ekologisella näkökulmallaan.

– Teoksen autolasit ovat tehneet matkaa monta tuhatta kilometriä ennen kuin ovat päässeet kunniapaikalle. Kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu ovat minulle tärkeitä arvoja myös henkilökohtaisesti, Himanen kuvailee.

Yksityiskohta Ratikan taidepysäkistä

Jaakko Himasen teos rakentuu värikkäistä seinämistä, joiden pintaan on asennettu erimuotoisia autoista kierrätettyjä ikkunalaseja ja led-valonauhoja. Kuva: Tampereen kaupunki/ / Raitiotien kehitysohjelma

Taiteilijalle teoksen valmistuminen merkitsee pitkän projektin konkretisoitumista ja loppuhuipennusta.

– On ollut hieno tilaisuus päästä tekemään merkittävää teosta. Toivon, että Tuulensilmät antaa matkustajille kokemuksen toiseen ulottuvuuteen siirtymisestä pysäkillä ratikkaa odotellessa, Himanen jatkaa.

Jaakko Himanen valittiin teoksen toteuttajaksi Ratikan taiteen avoimella portfoliohaulla. “Ratikka on todella merkittävä asia Tampereelle, joten on mahtavaa olla osa sitä ja saada teos ihmisten iloksi Pyynikintorille sekä osaksi kaupungin taidemuseon kokoelmaa”, Himanen sanoo.

Kansainvälisesti erottuva ja kiinnostava teos

Laajan teoksen toteuttamisen mahdollisti Majaoja-säätiön Tampereen kaupungin 240-vuotissyntymä-päivien kunniaksi tekemä lahjoitus.

Ratikan taidepysäkki Pyynikintorilla

Värjätystä korkeapainelaminaattilevystä valmistettujen seinämien pääväritys on Taidemuseon suuntaan katsottaessa limenkeltainen ja Pyynikintorin suuntaan katsottaessa fuksianpunainen. Kuva: Tampereen kaupunki/ Raitiotien kehitysohjelma

– Säätiön toiminta päättyy vuonna 2025 ja mietimme, millainen pysyvä jälki säätiön toiminnasta jää. Halusimme jättää jäljen Ratikan taiteen kautta, jotta se ilahduttaisi ihmisiä vielä pitkään, kertoo Majaoja-säätiön asiamies Ritva Tiainen.

– Säätiölle oli tärkeää, että teoksesta välittyy iloinen tunnelma eikä se sisällä minkäänlaista vastakkainasettelua. Halusimme, että teos jää mieleen ja herättää keskustelua, ja että se olisi myös kansainvälisessä vertailussa erottuva ja kiinnostava. Tuulensilmät on kaikkea tätä – ja enemmänkin, Tiainen sanoo.

Pyynikintorin taidepysäkki on askel kohti kehittyvää Pyynikintorin aluetta, jossa taiteella on merkittävä rooli jatkossakin.

– Olemme ylpeitä siitä, että saimme juuri tämän sijainnin teokselle, Tiainen iloitsee.

Tietoa Pyynikintorin alueesta

  • Pyynikintorin ratikkapysäkistä tulee Tampereen taidemuseon pysäkki ja merkittävä solmukohta Tampereen liikenteelle
  • Vuonna 2023 Taidemuseonpuistoon aletaan rakentaa Tampereen taidemuseon uudisrakennusta Siiloa
  • Tampereen taidemuseon perusparannus- ja uudisrakennushankkeen on määrä valmistua vuoteen 2026 mennessä

Lisätiedot:

Koordinaattori Heini Orell
Frei Zimmer Oy
puh. 044 971 5158
heini.orell@freizimmer.fi

Projektipäällikkö Antti Haukka
Tampereen kaupunki, Raitiotien kehitysohjelma
puh. 040 180 7096
antti.haukka@tampere.fi

Ratikan taide lyhyesti

Tampereen Ratikka tuo taiteen osaksi matkustuskokemusta. Ratikan taideohjelman päämääränä on luoda laadukas ja ympäristön viihtyisyyttä parantava kokonaisuus sekä raitiotien rakentamisen että Ratikan toiminnan aikana. Tällä hetkellä 76 taiteilijaa on osallistunut 21 taideprojektiin. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy. Lisätietoja: www.tampereenratikka.fi/ratikantaide/

Lue myös:

Tampere saa oman taideratikan ­­– suunnittelukilpailu ja yhteistyökumppanien haku alkaa

Ratikan taide tuo Pyynikintorille teoksen, joka valtaa koko pysäkin – Tältä värikäs taidepysäkki tulee näyttämään