Tampere saa oman taideratikan ­­– suunnittelukilpailu ja yhteistyökumppanien haku alkaa

Tampere saa oman taideratikan ­­– suunnittelukilpailu ja yhteistyökumppanien haku alkaa

Ratikan taideohjelma käynnistää tänään, 24.5. suunnittelukilpailun, jossa valitaan viisi teosta Tampereen taideratikkaan. Voittajat valitaan yleisöäänestyksellä. Teokset näkyvät taideratikan yliteippauksina puoli vuotta kerrallaan. Taideratikan yhteistyökumppanihaku käynnistetään samalla.

Tampereen Ratikka varikolla
Yhdestä Tampereen Ratikasta tulee taideratikka. Taideratikka nähdään Tampereen katukuvassa marraskuusta lähtien. Kuva: Pasi Tiitola/ Tampereen Raitiotie Oy

Yksi Tampereella liikennöivistä raitiovaunuista tulee olemaan taideratikka. Se saa ylleen vaihtuvan taiteilijan suunnitteleman teoksen osana Ratikan taideohjelmaa.

Taideratikasta tulee erottuva osa kaupunkikuvaa. Teokset toteutetaan taideratikkaan yliteippauksina, jotka vaihtuvat puolivuosittain.

– Tampereen taideratikka tuo liikkuvat taideteokset kaupunkilaisten keskuuteen. Haemme taideratikalle myös yhteistyökumppaneita, joille taideratikka mahdollistaa pitkäaikaisen näkyvyyden, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.

Taideratikallaan Tampere liittyy kiinnostavien taideratikkakaupunkien joukkoon. Ulkomailla taideratikkatoteutuksia on tehty esimerkiksi Australian Melbournessa. Helsingissä taideratikoita on nähty lyhytaikaisesti esimerkiksi osana HKL:n juhlavuotta.

Teokset haetaan avoimella suunnittelukilpailulla, voittajat valitaan yleisöäänestyksellä

Taideratikan taideteosten suunnitteluun järjestetään avoin suunnittelukilpailu, jossa valitaan viisi erilaista vuosina 2021–2024 toteutettavaa taideteosta. Kilpailu on avoinna 24.5.-3.8.2021.

Kilpailuun voivat osallistua niin kuvataiteen ammattilaiset kuin innostuneet harrastajat lähettämällä ehdotuksensa Ratikan taiteen nettisivujen kautta osoitteessa https://www.tampereenratikka.fi/ratikantaide/taideratikan-suunnittelukilpailu/. Voittajat ratkeavat yleisöäänestyksen perusteella, joka järjestetään raadin esivalitsemien ehdotusten kesken.

Viisi yleisöäänestyksessä eniten ääniä saanutta teosta toteutetaan Tampereen taideratikkaan. Ensimmäinen taideteos nähdään taideratikan yllä marraskuussa 2021, ja teokset vaihtuvat puolivuosittain aina kevääseen 2024 saakka.

Taideratikan yhteistyökumppanien haku käynnissä

Tampereen Raitiotie Oy hakee nyt viittä kumppania taideratikalle yhteistyökaudeksi marraskuu 2021 – huhtikuu 2024. Kumppaniyritykset näkyvät taideratikan ulkopinnan teippauksessa, sisätilan diginäytöillä sekä Tampereen Ratikan digitaalisissa kanavissa. Yhteistyökumppanit osallistuvat myös teosten valintaraatiin. Kumppaniohjelmasta voi tiedustella lisää Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviöltä.

Faktaa Ratikan yliteippauksista:

  • Tampereelle saadaan ensimmäisessä vaiheessa 19 raitiovaunua
  • Kolmeen raitiovaunuun myydään mainostilaa yliteippauksina
  • Yhdestä raitiovaunusta tulee taideratikka
  • Yksi raitiovaunuista tulee Tampereen kaupunkimarkkinoinnin käyttöön
  • Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa 9.8.2021

Lisätiedot:

Suunnittelukilpailusta:

Koordinaattori Heini Orell
Frei Zimmer Oy
puh. 044 971 5158
heini.orell@freizimmer.fi

Taideratikan sponsoroinnista:

Pekka Sirviö
Toimitusjohtaja
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 334 5798
pekka.sirvio@tampereenraitiotie.fi

Ratikan taide lyhyesti

Tampereen Ratikka valjastaa taiteen osaksi matkustuskokemusta. Ratikan taiteen päämääränä on luoda laadukas ja ympäristön viihtyisyyttä parantava kokonaisuus sekä raitiotien rakentamisen että Ratikan toiminnan aikana. Tällä hetkellä 76 taiteilijaa on osallistunut 21 taideprojektiin. Ratikan taiteen kokonaisuudesta vastaa Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma. Toteutusta koordinoi Frei Zimmer Oy. Lisätietoja: www.tampereenratikka.fi/ratikantaide/

Lue myös:

Sähkökaappien taide piristää Tampereen katukuvaa – Ratikan reitin varrelle uniikkeja taideteoksia ja alueelta toiselle muuntuva kuosi

Tampereen Ratikan taidekartta kutsuu tutustumaan Ratikkataiteeseen