Kaikilla Tampereen Ratikoilla on nyt nimet – Ratikan tekijät äänestivät nimen 20. vaunulle

Tampereen raitiovaunut on nimetty niiden saapumispäivänä kalenterista löytyvien nimien perusteella. Osa vaunuista sai nimen sillä perusteella jo valmiiksi. Lisäksi yleisö pääsi äänestämään nimet niille vaunuille, joiden saapumispäivänä oli useampi nimivaihtoehto. Nämä nimet julkistettiin Ratikka-juhlan yhteydessä 8. elokuuta. Viimeinen, eli 20. Tampereen Ratikka, saapui Tampereelle 16. syyskuuta ja Ratikan tekijät saivat äänestää sille nimen.

Tampereen 20. Ratikka on nimeltään Hilla. (Kuvamanipulaatio.)

Tampereen Ratikan kahdeskymmenes vaunu on nimeltään Hilla. Ehdolla olivat nimet Hilla, Hellevi, Hille ja Hillevi. Tampereen Ratikan toimijat saivat päättää vaunun nimen. Nimestä järjestettiin äänestys, jossa saatiin yhteensä 79 ääntä. Hilla sai 36 ääntä, Hillevi 28 ääntä, Hille 9 ääntä ja Hellevi 6 ääntä. Äänestys oli avoinna verkossa 20.-24.9.2021.

Tampereelle on tilattu raitiotien osalle 1 yhteensä 20 raitiovaunua. Yleisö on päässyt äänestämään nimet kolmelletoista vaunulle ja Ratikan tekijät yhdelle vaunulle yhteensä 40 nimestä. Äänestyksissä on annettu yhteensä 9039 ääntä.            

Tampereen Ratikan vaunujen nimet ovat saapumisjärjestyksessä ensimmäisestä lähtien Lyyli, Valma, Saaga, Lempi, Iisakki, Visa, Helinä, Atro, Aava, Tellervo, Tuure, Kukka, Ritva, Ensio, Urho, Päiviö, Aliisa, Olga, Veera ja Hilla. Nimet on teipattu ohjaamojen ikkunoiden alareunaan Hervanta-fontilla. Samaa fonttia käytetään Ratikan ikkunoiden sanataiteessa. Fontin on suunnitellut Emil Bertell osana Ratikan taide -ohjelmaa.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Sari Mäkelä
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 800 4202
sari.makela@tampereenraitiotie.fi

Lue myös: