Raitiotieallianssi tiedottaa: Tampereen raitiotien Pyynikintori–Santalahti-osuus ja kaikki sen katuosuudet valmiit – rata testataan koeajoilla ennen liikenteen aloitusta

Tampereen raitiotien osuus Pyynikintorin ja Santalahden välillä on valmistunut tänään. Uusitut katurakenteet ovat siirtyneet Tampereen kaupungin hallintaan jo aikaisemmin ja raitiotie siirtyi Tampereen Raitiotie Oy:lle aamupäivällä pidetyssä vastaanottotarkastuksessa. 

Raitiotie Paasikivenkadulla
Raitiotie ja sähkönsyöttöasema Paasikivenkadulla. Kuva: Wille Nyyssönen/ Raitiotieallianssi

– Saimme työt valmiiksi suunnitellussa aikataulussa, ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Rata on nyt valmiina tuleville koeajoille sekä 7. elokuuta käynnistyvään liikenteeseen, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo. 

Myös Santalahden ja Lentävänniemen välillä raitiotien rakentaminen on edennyt tavoitteen mukaisesti. 

– Tänä vuonna valmistuvat jo kaikki muut raideasennukset, lukuun ottamatta Näsisaaren osuutta, joka tehdään ensi vuonna. Myös Näsisaaren kaikkien kolmen sillan työt ovat käynnissä, ja ne valmistuvat samoin ensi vuoden aikana. Rata- ja katurakennustyöt on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2024 aikana, ja liikenne Lentävänniemeen on mahdollista aloittaa alkuvuonna 2025, Valjus toteaa. 

Pyynikintorin ja Santalahden välisen raitiotien pituus on noin kaksi kilometriä. Raitiotieosuuden rakentaminen alkoi marraskuussa 2020, heti sen jälkeen, kun Tampereen kaupunginvaltuusto oli aiemmin lokakuussa hyväksynyt Tampereen raitiotien toisen osan rakentamisen. Valtuuston päätöksellä raitiotie toteutetaan vaiheittain siten, että ensin valmistuu osuus Pyynikintorilta Santalahteen. Näsisaaren lupakysymysten varmistuttua osuuden Santalahti-Hiedanranta-Lentävänniemi työt päästiin aloittamaan maaliskuussa 2022.   

Ennen Pyynikintori–Santalahti-osuuden matkustajaliikenteen aloitusta raitiotierata ja kaikki sen rakenteet testataan koejoilla. Tampereen Ratikka ja Raitiotieallianssi tiedottavat koeajojen ajankohdasta erikseen.  

Raitiotien lisäksi rakennettu myös uutta katuympäristöä

Raitiotieradan ja sen järjestelmien rakentamisen ohella on uusittu myös kaikki katualueet, joihin raitiotie liittyy. 

– Koko nyt valmistuvalla osuudella uusittiin radan ja katurakenteiden rakentamisen lisäksi todella merkittävä määrä kunnallistekniikkaa eli vesi- ja viemäriverkostoa, hulevesijärjestelmiä, sähkö- ja lämpöverkostoa sekä tietoliikennekaapelointeja, Raitiotieallianssin Santalahden lohkopäällikkö Olli Tuomisto kertoo.    

Tuomiston mukaan vajaat kolme vuotta kestäneet työt ovat kokonaisuutena edenneet hyvin. 

– Iso tavoite saavutetaan eli raitioliikenne päästään aloittamaan suunnitellusti. Tässä vaiheessa onkin hyvä kiittää kaikkia alueen asukkaita ja toimijoita hyvästä yhteistyöstä rakentamisen aikana, Tuomisto summaa. 

Raitiotie Sepänkadulla
Raitiotie Sepänkadulla. Kuva: Wille Nyyssönen/ Raitiotieallianssi

Sepänkadulla raitiotie kulkee omalla kaistallaan kadun itäreunassa. Raitiotien rinnalla on autoliikenteelle yksi kaista kumpaankin suuntaan sekä Sepänkadun sillalla myös ryhmittymiskaista. Sepänkadun jalankulku- ja pyöräväylät on uusittu siten, että kadun itäreunassa kulkee eroteltu jalankulku- ja pyöräväylä ja länsireunassa jalkakäytävä. Kesä-heinäkuun vaihteessa otetaan vielä käyttöön jalankulku- ja pyöräily-yhteys Sepänkadulta Paasikivenkadun eteläpuolelle.  Sepänkadun raitiopysäkki on nimeltään Särkänniemi, ja sen yhteyteen on järjestetty pyöräpysäköinti. 

Sepänkadulla uusittiin ja levennettiin katurakennustöiden ohella myös rautatien ylittävä Sepänkadun silta. Uusi silta on mitoitettu raitiotieliikenteelle, autoliikenteelle, jalankululle ja pyöräilylle. Silta on enimmillään yli 40 metrin levyinen, kun vanhan sillan leveys oli reilut 15 metriä.  

Raitiotie Paasikivenkadulla Särkänniemen suuntaan
Raitiotie Paasikivenkadulla Särkänniemen suuntaan. Kuva: Wille Nyyssönen/ Raitiotieallianssi

Paasikivenkadulla raitiotie sijaitsee rautatien ja ajoradan välisellä alueella.  Kadun ajoratoja ja kaistajärjestelyjä on uusittu raitiotien katusuunnitelmien mukaisiksi. Paasikivenkadulla on kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan, ja kadun molemmilla puolille on rakennettu uudet jalankulku- ja pyöräväylät. Paasikivenkadulla on raitiotieradan vartta maisemoitu ja alueelle on istutettu runsaasti uusia katupuita ja pensaita sekä tehty viheralueita radan varteen. Paasikivenkadulla sijaitsee myös raitiotien sähkönsyöttöasema.

Rantatiellä raitiotie sijaitsee kadun pohjoisreunalla ja autoliikenteen ajorata eteläpuolella. Kadun eteläreunassa kulkee jalkakäytävä sekä välikaista, johon on sijoitettu katupuita sekä kadunvarsipysäköintiä. Pyöräily on linjattu lähes koko kadun matkalta ajoradalle. Kadun molempiin päihin tulee kiertoliittymät, joiden yhteydessä pyöräily ohjataan erillisiltä väyliltä ajoradalle. Kiertoliittymien itä- ja länsipuolilla pyöräliikenne ohjataan omille väylilleen. Raitiotien yhteydessä on Rantatieltä rakennettu uusi Paasikiventien ylittävä jalankulun ja pyöräilyn yhteys, Santalahden rantasilta. Silta korvasi paikalla aiemmin sijainneen puisen ylikulkukäytävän. Santalahden rantasillan uusiminen oli Pyynikintori–Santalahti-raitiotieosuuden ensimmäisiä työvaiheita. Uuden ylikulkusillan lisäksi myös Rantatien risteyssiltaa on muokattu niin, että raitiotie mahtuu kulkemaan sillan alta.  

Rantatiellä sijaitsee osuuden kaksi muuta raitiotiepysäkkiä: idempänä on Tikkutehtaan pysäkki ja lännessä Santalahden rantasillan kohdalla on osuuden päätepysäkki Santalahti. Molemmat ovat reunalaituripysäkkejä, eli molemmille kulkusuunnille on oma laituri. Tikkutehtaan pysäkin yhteydessä on myös bussipysäkki Paasikiventien puolella. 

Raitiotien rakentamisen yhteydessä Raitiotieallianssi on Pyynikintorin ja Santalahden välillä rakentanut uusia jalankulku- ja pyöräväyliä Pirkankadulla, Sepänkadulla, Paasikivenkadulla ja Rantatiellä yhteensä yli 2,7 kilometriä. Lisäksi katujen varrelle on töiden aikana istutettu runsaasti uusia katupuita ja pensaita. 

Rakentaminen etenee suunnitellusti Santalahden ja Lentävänniemen välillä

Raitiotien rakentaminen jatkuu Santalahti-Hiedanranta-Lentävänniemi–välillä koko loppuvuoden. Paasikiventien ylittävä Rosenlewin silta sekä Sellupuistoon rakennettu Ollinojansilta valmistuvat taitorakennetöiden osalta tänä vuonna. Näsisaaren itäpuolelle rakennettavan Pölkkylänsillan työt jatkuvat muotti- ja raudoitustöillä, ja sillan kannen valu on tarkoitus toteuttaa vielä loppukesällä. Näsisaaren länsipuolella tehdään Hiedansiltojen muotti- ja raudoitustöitä sekä syksyn mittaan myös valutöitä.  

Santalahdessa etenevät loppukesän ajan Paasikiventien lisäkaistan viimeistelytyöt, jotka valmistuvat syksyllä. Lisäksi tehdään pintarakennetöitä sekä Paasikiventien että Rantatien alueella. Töiden edetessä tulee muutamia kaistajärjestelyjä Paasikiventien alueella, ja syksyllä tehdään vielä uusittujen alueiden lopulliset asfaltoinnit. Rantatien liittymä Paasikiventietä lännen suunnasta ajettaessa palautetaan entiselle paikalleen loppukesällä.  Rantatien länsipäässä puolestaan jalankulku- ja pyöräliikenne ohjataan syksyn kuluessa lopulliselle paikalleen tulevan kiertoliittymän kautta, ja Pispalanharjun sivua kulkeva väliaikainen jalankulku- ja pyöräväylä poistuu tällöin käytöstä. 

Hiedanrannassa jatkuvat raideasennukset sekä pysäkkialueiden rakentaminen tulevalla Hiedanrannan vaihtopysäkillä, Tehtaan pysäkillä sekä Sellupuistossa sijaitsevalla Niemen kartanon pysäkillä. Hiedanrannan alueella tehdään ratapohjia, asennetaan kiintoraidelaattoja ja myöhemmin syksyllä aloitetaan myös sepelirataosuuksien kiskoasennukset. Hiedanrannan ja Sellupuiston sähkönsyöttöasemilla työt valmistuvat tämän vuoden aikana. Hiedanrannan jalankulku- ja pyöräreittiä on muokattu kulkemaan rata-alueen poikki. Liikennejärjestelyistä vastaa Hiedanrannan Kehitys Oy, joka rakennuttaa alueelle mm. tulevia asuinkortteleita ja niihin liittyvää kunnallistekniikkaa. Hiedanrannassa on tavoitteena aloittaa loppuvuodesta myös raitiotien sähköratatyöt, eli sähköratapylväiden varustelu ja ratajohdon asennukset. 

Niemenrannan ja Lentävänniemen alueella valmistuvat loppuvuoden aikana kaikki raidetyöt ja myös pysäkkityöt saadaan kiveystöitä lukuun ottamatta valmiiksi. Pyhällönpuiston päätepysäkillä on alkukesästä rakennettu myös jo sepeliraideosuutta.  Kiveys- ja katurakennustöitä tehdään raitiotiekaduilla tänä vuonna runsaasti, ja ne valmistuvat ensi vuoden aikana. Myös Lentävänniemen alueella tehdään kesäkuun lopusta alkaen sähköratatöitä eli sähköratapylväiden varusteluja sekä ajojohdinten asennuksia.  Lisäksi asennetaan raitiotien vaatimia teknisiä järjestelmiä. Kehyskadun kiertoliittymän alueella rakennetaan parhaillaan myös uusia bussipysäkkejä katusuunnitelman mukaisesti. 

Rakentamisen aikaisista liikennejärjestelyistä ja muista vaikutuksista sekä yötöistä tiedotetaan ajantasaisesti Raitiotieallianssin nettisivulla. Joukkoliikennevaikutuksista tiedottaa Nysse ja Ratikan taiteesta sekä raitiotien jatkosuunnitelmista tiedottaa Tampereen Ratikka

Lisätietoja: 
raitiotieallianssi.fi

Palautteet: 
Tampereen palvelupiste
tampereenpalvelupiste@tampere.fi
041 730 8168

Tampereen Raitiotieallianssin muodostavat Tampereen kaupunki, Tampereen Raitiotie Oy, NRC Group Finland Oy, AFRY Finland Oy, Sweco Finland Oy  ja YIT Suomi Oy.

Lue myös: