Rakentaminen: Hatanpään valtatiellä sähköistetään Tampereen Ratikan vaihde – muutoksia Ratikkaliikenteeseen 1.–8. kesäkuuta

Hatanpään valtatiellä sähköistetään Tampereen Ratikan vaihde kesäkuussa ja työtä valmistellaan toukokuun lopulla. Varsinainen sähköistys tehdään 1.–8. kesäkuuta, jolloin Ratikan linja 3 ei liikennöi Sorin aukiolle vaan päätepysäkkinä toimii Koskipuiston pysäkki. Muutostöiden toimivuutta testataan koeajoilla yöaikaan 8.–12. kesäkuuta. Työt tehdään osana Pirkkala–Linnainmaa -raitiotien rakentamista.

Kuva: Wille Nyyssönen

Sähköistettävä vaihde sijaitsee Koskikeskuksen edustalla, Suvantokadun liittymän pohjoispuolella. Sähköinen vaihteenohjaus parantaa vaihteiden toimintavarmuutta ja siten sujuvoittaa liikennöintiä erityisesti häiriö- ja poikkeustilanteissa.

Töiden aikana Ratikan linjan 3 päätepysäkki Koskipuistossa, pieniä muutoksia kulkureitteihin

Työalue sijaitsee Hatanpään valtatien ja Suvantokadun risteyksessä. Kaikki ajokaistat pysyvät töiden aikana käytössä, mutta risteyksen ajolinjoihin tehdään pieniä muutoksia. Myös Hatanpään valtatien pyöräväylää rajataan osittain työmaa-alueeksi. Muutokset opastetaan maastossa.

  • Liikennejärjestelyt otetaan käyttöön vaiheittain. Tiistaina 26.5. Koskikeskuksen edustalla sijaitseva pyörätie rajataan työalueeksi ja kulku ohjataan viereistä jalkakäytävää pitkin. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 31.5.–1.6. Hatanpään valtatien ylittävää suojatietä kavennetaan hieman raitiotien kohdalla. Suojatien liikennevalot pysyvät toiminnassa, mutta painonapit eivät ole käytössä.
  • Muutostyöt alkavat sunnuntai-iltana 31.5. kello 23 pintarakenteiden poistolla, josta aiheutuu melua lähiympäristöön noin vuorokauden ajan.
  • Töitä jatketaan viikon ajan maanantaihin 8.6. asti. Töitä tehdään osin myös yöaikaan sekä viikonloppuna. Liikennejärjestelyt puretaan maanantaina 8.6.
  • Töiden aikana linja 3 liikennöi Koskipuiston pysäkille (maanantaiyöstä 1.6. kello 00.30 tiistaiaamuun 9.6. kello 4.30). Vaunu käy kääntymässä Hatanpään valtatiellä, mutta matkustajat jäävät pois Koskipuiston pysäkillä. Nysse tiedottaa matkustajille tarkemmin työn vaikutuksista.

Vaihteen toimintaa testataan yöaikaan 8.–12. kesäkuuta

Muutostöiden toimivuutta testataan yöaikaan koeajoissa kesäkuun toisella viikolla. Ratikka liikennöi normaalisti Sorin aukiolle tiistaiaamusta 9.6. alkaen. Koeajoilla ei ole vaikutusta liikenteeseen.

  • Ennakkotestejä tehdään Unimog-ajoneuvolla maanantaina 8.6. työmaa-alueella päiväaikaan.
  • Vaihteenohjauksen ja liikennevalojen koeajoja tehdään maanantain ja keskiviikon välisinä öinä 8.–10.6. kello 22–5. Tarvittaessa koeajoja jatketaan vielä keskiviikon ja perjantain 10.–12.6. välisinä öinä. Koeajot suoritetaan raitiovaunuilla.
  • Koeajojen turvallisuus ja liikenteen sujuvuus varmistetaan liikenteenohjauksella.

Lisätietoja:

Antti Haukka
Liikennepäällikkö
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 180 7096
etunimi.sukunimi@tampereenraitiotie.fi

Lue lisää: