Ratikan taidetta Amuriin ja Niemenrantaan – Ollinojansillan ja Sepänkadun ylikulkusillan taiteilijat on valittu

Ratikan taide -ohjelma on valinnut taiteilijat toteuttamaan taidetta Ollinojansillalle ja Sepänkadun ylikulkusillalle. Taiteilija Nestori Syrjälä toteuttaa taideteoksen Niemenrannan Sellupuistoon sijoittuvaan raitiotiesiltaan, Ollinojansiltaan. Sepänkadun ylikulkusillan taiteilijaksi on valittu taiteilija Aarne Jämsä.

Ollinojansillan teos

Ratikka Sellupuiston pysäkillä Niemenrannassa
Ratikka Sellupuiston pysäkillä Niemenrannassa. Havainnekuva: Tampereen kaupunki ja Sitowise

Ollinojansilta sijaitsee Sellupuistossa ja on osa Tampereen raitiotien osan 2 rakentamista. Puiston pohjoispuolella silta vie Ratikan raiteet Hiedanrannasta Ollinojan notkelman yli kohti Niemenrantaa. Sillan ali kulkee ulkoilureitti ja sen päällä raiteet sekä kävely- ja polkupyöräväylä. Teos tulee sijoittumaan osaksi sillan alitse kulkevan reitin maisemaa. Taideteoksen toteuttaa taiteilija Nestori Syrjälä (s.1983).

– Sillan ympäristö on vehreä ja siellä sijaitsee muun muassa frisbeegolfrata. Uskomme, että Syrjälän taideteos tukee puiston rehevää ja luonnonläheistä tunnelmaa sekä kehittyvän uuden asuinalueen identiteettiä, Ratikan taide -ohjelman koordinaattori Laura Lehtinen Frei Zimmer Oy:stä kertoo.

Syrjälä on erittäin monipuolinen taiteilija. Hän työskentelee niin veistotaiteen, installaatioiden kuin videoidenkin parissa. Syrjälän tunnetuin teos lienee Running man, Kiasman tilausteos, joka hämmästytti niin yleisöä kuin mediaa Helsingissä 2016–2017.

– Työskentelyni lähtökohdat ovat käsitetaiteen traditiossa. Mistä tahansa asiasta voi, tarkkojen havaintojen, systemaattisen ymmärryksen ja mielikuvituksen kautta tehdä taidetta. Työskentelyni lopputuloksen ei tarvitse millään ilmeisellä tavalla näyttää taiteelta, vaan päinvastoin, on usein kiinnostavampaa, jos lopputulosta on jotain, jota ei heti taiteeksi tunnista. Hyvä teos on sellainen ele tai objekti, joka kutkuttelee esiin kiinnostavia kysymyksiä ja arvoja, Syrjälä kertoo taiteestaan.

Sepänkadun ylikulkusillan teos

Ratikka Sepänkadun sillan ylitettyään Paasikivenkadulla
Ratikka Sepänkadun sillan ylitettyään Paasikivenkadulla. Havainnekuva: Tampereen kaupunki ja A-Insinöörit

Sepänkadun silta ylittää rautatien liittyen Paasikivenkatuun. Uusi silta avataan liikenteelle elokuussa 2022. Sillan läheisyyteen tulee raitiotiepysäkki, jota käyttävät tulevaisuudessa alueen asukkaiden lisäksi mm. Särkänniemen asiakkaat. Taiteen paikaksi on määritelty Sepänkadun sillan kosketussuojaseinät.

Sepänkadun ylikulkusillan taiteilijaksi on valittu Aarne Jämsä (s.1956). Aarne Jämsä on erittäin kokenut kuvataiteilija, jonka töitä voi ihailla ympäri Suomea myös julkisissa tiloissa. Hänen teoksensa ovat elämäniloisia ja valloittavan kurittomia.

– Taiteilijahaku Sepänkadun sillalle tehtiin jo syksyllä 2019, mutta silloisen valinnan myötä tehdyn luonnoksen toteutus jouduttiin budjettisyistä perumaan. Ratikan taiteen ohjausryhmä päätti aloittaa suunnittelun puhtaalta pöydältä. Aarne Jämsä valittiin taiteilijaksi alkuperäisestä hakijajoukosta ja hänen teoksensa tulee sijoittumaan kosketussuojaseinien pleksilaseihin. Teoksen toivotaan muistuttavan Särkänniemen ja Onkiniemen monipuolisesta kulttuurin ja ajanvieton tunnelmasta, Lehtinen kertoo.

Kaikki vuoden 2022 Ratikan taide -ohjelman taiteilijahaut toteutetaan avoimien portfoliohakujen kautta.

Lisätiedot:

Laura Lehtinen
Koordinaattori
Frei Zimmer Oy
p. 050 379 3555
laura.lehtinen@freizimmer.fi

Antti Haukka
Kehitysinsinööri
Tampereen Raitiotie Oy
p. 040 180 7096
antti.haukka@tampereenraitiotie.fi

Teksti: Sari Mäkelä, Tampereen Raitiotie Oy

Lue myös: