Yhteensä 58 taitelijaa haki Tampereen Ratikan pysäkkitaiteen toteuttajaksi – Elokuussa avautuu vielä kahden pysäkin taiteilijahaut

Yhteensä 58 taitelijaa haki Tampereen Ratikan pysäkkitaiteen toteuttajaksi – Elokuussa avautuu vielä kahden pysäkin taiteilijahaut

 

 

Alkuvuodesta avoimena olleiden Tampereen Ratikan pysäkkitaiteen kokonaisuutta koskevien taiteilijahakujen valinnat on tehty. Yhteensä 58 hakijasta uusiksi Ratikan taiteen taiteilijoiksi on valittu kahdeksan taiteilijaa. Ratikan taiteenpysäkkikokonaisuus koostuu teoksista, jotka sijoittuvat pysäkkiympäristöihin, niiden välittömään läheisyyteen tai ovat osa pysäkkikatoksia. Taiteilijavalinnat tehtiin nyt neljälle pysäkille. 

Hakametsän pysäkille haettiin valotaiteilijaa tai taiteilijan ja valosuunnittelijan muodostamaa työryhmää suunnittelemaan valotaideteosta. Kohteen taiteilijaksi valittiin helsinkiläinen Mia Erlin.

Tullin pysäkille tuodaan videotaidetta, jota esitetään JC Decauxin mainosnäytöissä kaupallisen materiaalin lomassa. Videoteoksia tilataan kolmelta eri taiteilijalta, jotka ovat Pasi Rauhala, Elli Vuorinen ja Arttu Nieminen. 

Opiskelijan pysäkille Hervantaan tuodaan äänitaidetta. Kohteeseen valittiin kolme taiteilijaa tai työryhmää, joilta jokaiselta tilataan yksi ääniteos esitettäväksi pysäkillä. Valitut taiteilijat ovat Akuliina Niemi, Jarkko Räsänen ja työpari Aleksi Tegel & Maaret Syväoja.

Sorin pysäkille taidetta toteutetaan osaksi pysäkin kiveystä niin, että se näkyy erityisesti pysäkkilaiturilla oleville. Tämän kohteen taiteilijaksi valittiin tamperelainen Silja Merikallio. Sorin pysäkin taide valmistuu vuoden 2020 aikana.

Tavoitteena on, että pysäkkitaidekokonaisuus on valmis, kun Tampereen Ratikan kaupallinen koeliikenne alkaa ensi vuoden huhtikuussa. Ratikan taiteen kotisivuilla on avoinna ideakilpailu arkkitehtuurin ja taiteen opiskelijoille Hervannan kampuksen pysäkin taiteesta. Haku on avoinna elokuun loppuun. Elokuussa avautuu vielä kahden uuden pysäkin taiteilijahaut. Tällöin etsitään sarjakuvataiteilijoita sekä sanataiteen tekijöitä.

Lisätiedot:

Frei Zimmer Oy
Koordinaattori
Heini Orell
puhelin 044-971 5158

 

Tampereen kaupunki,
Raitiotien kehitysohjelma
Projektipäällikkö
Antti Haukka
puhelin 040 180 7096