Tampereen Ratikka monin tavoin mukana juhlimassa 240-vuotiasta Tamperetta

Tampereen Ratikka monin tavoin mukana juhlimassa 240-vuotiasta Tamperetta

Tampereen syntymäpäivää vietetään perinteiseen tapaan Tampereen päivän ohjelmaviikonlopun merkeissä 27.- 29.9. sekä varsinaisena Tampereen syntymäpäivänä 1.10. Tampereen Ratikka näkyy kaupungin 240. juhlavuoden menoissa usealla tavalla niin Tampereen Ratikan omien kuin muidenkin toimijoiden tuottaman ohjelman muodossa.

Tampereen Raatihuone syksyllä

Ratikkakiertoajelulle

Tampereen Raitiotie Oy ja Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma tarjoavat Tampereen päivän viikonloppuna 28.-29.9. neljä Ratikkateemaista kiertoajelua. Kiertoajeluilla kerrotaan raitiotien rakennustöistä, Ratikan kalustosta, reitistä ja käyttöönoton aikataulusta. Ratikkakiertoajelut ovat maksuttomia, mutta vaativat ennakkoilmoittautumisen.

Ratikkateemaiset kiertoajelut lähtevät lauantaina ja sunnuntaina klo 13 ja klo 15 Tampereen rautatieasemalta ja palaavat takaisin samaan paikkaan. Kiertoajelun kesto on 1,5 tuntia. Bussiin mahtuu 50 henkilöä, joten yhteensä kiertoajeluille pääsee 200 innokasta. Kierros kulkee Hämeenkadun läpi Pyynikille ja sieltä Kalevan kautta takaisin rautatieasemalle. Kiertoajelulla vieraillaan myös rollikkahallilla Tampereen Ratikan Maketti-näyttelyssä.

Ratikan kyytiin rollikkahallilla

Tampereen Ratikan Maketti-näyttely on yleisölle avoinna lauantaina ja sunnuntaina 28.-29.9. klo 12-16. Näyttelyssä pääsee tutustumaan Tampereen Ratikan mallikappaleeseen. Näyttely on avoinna rollikkahallilla marraskuun loppuun keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13-19 sekä ryhmille ennakkovaraukselle tiistaisin ja perjantaisin klo 9-13.

TAYSin uutta – Ja täysin uutta ohjelmaa lapsille

Tampereen Raitiotie Oy ja Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma juhlistavat myös TAYSin uutta pääaulaa lauantaina 28.9. Tampereen Ratikkaa esitellään silloin TAYSin pääaulan edessä olevalla ratikkalaiturilla klo 10-13. Tapahtumassa nähdään myös R.A.Tikan sekä Ratikkabongarin ensiesiintyminen. Veijarit esittävät lapsille suunnattuja Ratikkalauluja klo 11.

Haamuratikka ja kiitos kaupungille

Tampereen kaupunki juhlistaa syntymäpäiväänsä tuomalla Tammerkosken uuden rantareitin varrelle julkisen taiteen Tampere 240 – Taidetta Tammerkosken varrella -kokonaisuuden. Tapahtumassa nähdään kahdeksan kotimaista ja kansainvälistä nykytaideteosta. Taidekokonaisuus on esillä 27.9.-6.10. 240 tunnin ajan.

Yksi teoksista on Petteri Jerkun toteuttama valoteos, joka on nähtävillä Vanhan kirkon vierellä perjantaina 27.9. alkaen. Teoksella Jerkku haluaa kiittää Tamperetta ja Tampereen yliopistollisen sairaalan osaavaa henkilökuntaa poikansa syntymisen jälkeisestä hoidosta. Teos on osa Ratikan taide -ohjelmaa.

Toinen Ratikka-aiheisista teoksista on säveltäjä Minna Leinosen sekä muusikko ja musiikkiteknologi Jussi Suonikon Haamuratikka-äänitaideteos, joka tuo kuvitteellisen ratikan kulkemaan Hämeenkadulle ja pysähtymään Koskipuiston pysäkille. Teoksesta vastaa Tampereen kaupunki.

Syntymäpäiväkahvit Ratikkakahvilassa

Tampereen kaupunki tarjoaa 240-vuotisjuhlan kunniaksi syntymäpäiväkahvit Ratikkakahvilassa lauantaina 28.9. klo 10 alkaen. Kahvia ja kakkua on tarjolla 2019 ensimmäiselle. Pormestari Lauri Lyly on Ratikkakahvilassa tavattavissa klo 10–12.

Lisätietoja:

Ilmoittautuminen Ratikka tulee! -kiertoajelulle:
https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/19158/lomake.html

Tampereen päivän ohjelma:
https://www.tampere.fi/tampereen-paiva.html

Antti Haukka
Projektipäällikkö
Tampereen kaupunki/ Raitiotien kehitysohjelma
Puh. 040 1807096
antti.haukka@tampere.fi

Sari Mäkelä
Viestinnän asiantuntija
Tampereen Raitiotie Oy
Puh. 040 800 4202
sari.makela@tampereenraitiotie.fi

Heini Orell
Koordinaattori, Ratikan taide -ohjelma
Frei Zimmer Oy
Puh. 044 971 5158
heini.orell@freizimmer.fi

 

Teksti: Sari Mäkelä, Tampereen Raitiotie Oy
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere

 

Tiesitkö, että Tampereen Ratikan tarina alkoi jo vuonna 1907? Lue Ratikan tarina:

Ratikan tarina