Uusi Hämeenkatu valmistuu vauhdilla – Rautatieaseman korttelijuhlaa vietetään sunnuntaina 27.10.

Uusi Hämeenkatu valmistuu vauhdilla – Rautatieaseman korttelijuhlaa vietetään sunnuntaina 27.10.

Uuden Hämeenkadun rakennustyöt etenevät suunnitellusti. Ensimmäisenä valmistunutta raitiotiekorttelia juhlittiin elokuussa Tuulensuun korttelijuhlan merkeissä. Hämeenkadun itäpäässä työt valmistuvat lokakuussa kahden korttelin matkalta Rautatienkadun ja Aleksanterinkadun välillä. Valmista raitiotiekorttelia juhlistetaan koko perheen maksuttomalla Rautatieaseman korttelijuhlalla sunnuntaina 27.10. klo 12-16.

Tunnelmia Tuulensuun korttelijuhlasta 24.8.2019 ja faktaa Uudesta Hämeenkadusta.

Rautatieaseman korttelijuhlaa tähdittää paikallinen kattaus: Heikki Salo, Mansesteri sekä Simo Frangén. Korttelin yritykset ovat vahvasti mukana tapahtumassa ja ohjelmatarjontaa on kaiken ikäisille.

– Tuulensuun korttelijuhlaan osallistui elokuussa yli 3000 ihmistä. Ihmiset olivat silminnähden innoissaan pääkadullemme tehdyistä muutoksista ja tapahtuma otettiin vastaan ilolla, Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelman projektipäällikkö Antti Haukka kertoo.

– Mielestämme Uusi Hämeenkatu yrityksineen ja asukkaineen ansaitsee huomiota. Siksi järjestämme korttelijuhlia sitä mukaa, kun homma etenee, Haukka jatkaa.

Korttelijuhlassa pääosassa ovat komean Hämeenkadun lisäksi erityisesti korttelin yritykset. Yritykset järjestävät tapahtumassa ohjelmaa ja lisäävät juhlatunnelmaa ainutlaatuisin tarjouksin. Tapahtumassa tarjotaan myös tietoa raitiotien rakennustöiden etenemisestä ja vuonna 2021 Tampereella alkavasta Ratikka-ajasta.

Tuulensuun korttelijuhlan hitiksi nousi Ratikkakolikko. 500 ensimmäistä pääsi lyömään sellaisen itselleen. Myös Rautatieaseman korttelijuhlaa varten tehdään oma kolikko.

– Ratikkakolikkoteltalle muodostui elokuun korttelijuhlassa jono jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamista. Raitiotien ja Uuden Hämeenkadun valmistuminen on historiallisesti merkittävä asia meille tamperelaisille ja kolikko on siitä mukava muistoesine. Kolikko on myös käyttöesine, sillä se toimii lisäksi polettina ostoskärryissä, Haukka vinkkaa.

Tuulensuun korttelijuhlan Ratikkakolikko
Ratikkakolikot olivat Tuulensuun korttelijuhlan hitti. Myös Rautatieaseman korttelijuhlassa voi lyödä oman Ratikkakolikon.

Rautatieaseman korttelijuhlan tapahtumasivu löytyy Facebookista nimellä ”Uusi Hämeenkatu – Rautatieaseman korttelijuhla”.

Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja yritysten tarjouksiin >

Uuden Hämeenkadun korttelijuhlien tuottamisesta vastaavat Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelma yhdessä Tampereen Raitiotie Oy:n ja Raitiotieallianssin kanssa. Tapahtumat tuottavat Tampere Tunnetuksi ry ja Nem Agency Oy yhdessä Pirfest ry:n kanssa.


Lisätietoja:

Antti Haukka
Projektipäällikkö
Tampereen kaupunki/ Raitiotien kehitysohjelma
Puh. 040 1807096
antti.haukka (at) tampere.fi

Mikäli uutisen alussa oleva video ei näy kunnolla, katso se osoitteessa https://youtu.be/Lvr2X4XLL4w

 

Lue myös:

Rautatieaseman korttelijuhlan ohjelma on julkaistu – Korttelin yritykset mukana tuntuvin tarjouksin

Hämeenkadun ensimmäinen raitiotiekortteli on valmis – Tuulensuun korttelijuhlaa vietetään lauantaina 24. elokuuta