Tampereen Ratikan koeajoja tehdään keskiviikkona ilta-aikaan

Tampereen Ratikan koeajoja tehdään keskiviikkona ilta-aikaan

Tampereen Ratikka on totuttu näkemään tähän mennessä koeajoissa päiväaikaan. Keskiviikkoiltana 24.3. toteutetaan pimeänajot testimatkustajien kanssa.

Tampereen Ratikan ensimmäiset koeajot Hämeensillalla
Kuva: Tampereen Raitiotie Oy/ Pasi Tiitola

Keskiviikkona Tampereen Ratikan koeajoja tehdään noin klo 18.30-23.00 Hervannan ja Pyynikintorin välillä. Koeajojen ensisijainen tarkoitus on se, että kuljettajat saavat ajokokemusta pimeällä ajamisesta. Samalla käynnistetään testit Tampereen Ratikan valaistuksen havainnoinnista matkustajan näkökulmasta.

Koeajoissa on käytössä kuusi vaunua. Suurin osa kuljettajaoppilaista ja liikenteenohjaajista osallistuu ajoihin. Testimatkustajina toimii Ratikan sidosryhmien edustajia. Koeajojen toteutuksessa otetaan tarkasti huomioon koronarajoitusten noudattaminen.

Tampereen Ratikan testejä jatketaan matkustajien kanssa kevään aikana. Testimatkustajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä Nyssen toimesta.

Lisätietoja:

Asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen
Nysse – Tampereen seudun joukkoliikenne 
puh. 040 806 2123
riikka.salkonen (at) tampere.fi  

Asiakaskokemuspäällikkö Mari Siikonen
VR-Yhtymä Oy 
Yhteydenotot VR:n media deskin kautta
puh. 029 434 7123
 

Tampereen Ratikan liikennöintiallianssi vastaa Tampereen Ratikan liikennöinnistä kokonaisuutena. Liikennöintiallianssin muodostavat Nysse – Tampereen seudun joukkoliikenne, Tampereen Raitiotie Oy ja VR. www.tampereenratikka.fi

Nysse vastaa Tampereen seudun joukkoliikennepalvelun järjestämisestä. Ratikka tulee osaksi Nyssen joukkoliikenneperhettä, ja käyttöön tulevat Nyssen lipputuotteet ja hinnat. Ratikkaliikenteen alkaessa reitit ja aikataulut löytyvät osoitteesta nysse.fi.  

Tampereen Raitiotie Oy on Tampereen kaupungin omistama yhtiö, joka toimii Tampereen Ratikan liikennöintiallianssissa palveluintegraattorina yhdistäen joukkoliikennepalvelut, liikennöitsijän ja asiakkaat. Yhtiö vastaa tilaajana Tampereen raitiotieinfrastruktuurin rakentamisesta, kalustohankinnasta, rahoituksen järjestämisestä, Ratikan brändistä sekä raitiotiejärjestelmän toimivuudesta, kun liikennöinti alkaa vuonna 2021.  

VR vastaa Tampereen raitiotien sujuvasta operoinnista, sisältäen sekä ratikan liikennöinnin että liikenteenohjauksen. Liikenteenohjaajat ja raitiovaununkuljettajat ovat VR:llä töissä ja VR vastaa heidän rekrytoinnistaan sekä koulutuksesta, joka toteutetaan yhteistyössä Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun kanssa.

Lue myös:

Tampereen Ratikan koeajot laajenevat Taysin alueelle ja Etelä-Hervannan päätepysäkille