Tampereen Ratikan yhdeksäs vaunu saapuu torstai-iltana

Tampereen Ratikan yhdeksäs vaunu saapuu torstai-iltana

Tampereelle saadaan yhdeksäs raitiovaunu myöhään torstai-iltana 25.3. Vaunun purku raiteelle tehdään perjantaiaamuna.

Kuva: Pasi Tiitola/ Tampereen Raitiotie Oy

Ratikka on jo tuttu näky Tampereen katukuvassa. Koe- ja koulutusajot ovat käynnissä arkisin, ja ensi viikosta alkaen koeajopäivät pitenevät siten, että vaunut liikkuvat aamukahdeksasta iltakuuteen nykyisen klo 16 sijasta. Viime viikolla Ratikan reviiri laajeni, kun raitiotiejärjestelmän koeajot päästiin aloittamaan myös Taysin ja Etelä-Hervannan alueilla.

Uusien Tampereen Ratikoiden tuotanto on Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla täydessä vauhdissa. Vaunuja valmistuu enimmillään kolme kuukaudessa. Torstaina Tampereelle saadaan jälleen uusi Ratikka. Uutta on sekin, että tällä viikolla on myös aloitettu Ratikoiden mainosteippaukset.

– Kolmeen raitiovaunuun myydään mainostilaa yliteippauksina. Lisäksi yksi vaunuista tulee kaupunkimarkkinoinnin käyttöön ja yhdestä vaunusta tulee taideratikka, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen selventää.

Tampereen Ratikan sisä- ja ulkomainonnan suunnittelusta, toteutuksesta, ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa PunaMusta Oy.

Koska Ratikka ja raitiotien kunnossapitokalusto ovat pysyvä osa Tampereen liikennettä, jokaisen kannattaa kerrata myös Ratikkakaupungin liikennesäännöt osoitteessa www.tampereenratikka.fi/liikenneturvallisuus. Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa 9. elokuuta.

Lisätietoja:

Kalustopäällikkö Ali Huttunen
Tampereen Raitiotie Oy
puh. 040 866 3800
ali.huttunen@tampereenraitiotie.fi

Lue myös:

Tampereen Ratikan avoimen koeliikenteen aloitusta siirretään heikentyneen koronatilanteen vuoksi

Tampereen Ratikan kahdeksas vaunu saapuu torstai-iltana

PunaMusta valittu vastaamaan Tampereen Ratikan sisä- ja ulkomainonnan toteutuksesta – Mainostilaa voi jo tiedustella